Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itä-Helsinkiin asennetaan uutta 38 kaupunkipyöräasemaa – näihin paikkoihin ne tulevat

Liikenne: Itä-Helsinki saa uudet kaupunkipyöränsä luvatusti. Varaosapulaan osattiin varautua jo vuosi sitten.

Itä-Helsinkiin asennetaan kesällä 38 uutta kaupunkipyöräasemaa. Vuosaareen tulee 20, Mellunkylän läheisyyteen 14, Vartiokylään kolme ja Laajasaloon yksi.

Toistaiseksi itäisimmät pyöräasemat ovat olleet Puotilassa.

Kaupunkipyöräasemien keltaiset merkit ovat herättäneet huomiota muun muassa Vuosaaressa ja saaneet osan asukkaista pohtimaan, ovatko pyörät tulossa katukuvaan jo keväällä.

HKL vahvistaa, että alkuperäiseen aikatauluun ei ole tullut muutoksia. Koko Helsingin alueelle laajentuvan kaupunkipyöräpalvelun uudet asemat saadaan HKL:n mukaan käyttöön juhannukseen mennessä.

Kaikki uudet pyörät on tarkoitus saada käyttöön heinäkuun alkuun mennessä sitä mukaa, kun ne valmistuvat.

Polkupyörien maailmanlaajuinen kysyntä kasvoi viime vuonna voimakkaasti. Koronatilanteen lisäksi myös Suezin kanavan tukkinut rahtialus on lisännyt epävarmuutta muun muassa varaosien saannista.

Onko näillä vaikutusta uusien kaupunkipyörien tuloon Helsingissä?

– Toimimme kaikkien suurimpien tavarantoimittajien kanssa ja olemme reagoineet tilanteen kehittymiseen jo viime vuoden keväästä alkaen, sanoo kaupunkipyöriä operoiva CityBike Finlandin palvelupäällikkö Juha Pitkänen.

Helsinkiin saadaan 105 uutta asemaa ja 1050 uutta pyörää. Loppukesästä käytössä on yhteensä 457 pyöräasemaa ja 4570 pyörää. Pyörät ovat käytössä myös Espoossa.

Kuinka moni pyöristä joudutaan vuosittain vaihtamaan uuteen?

– Huollamme kaikki pyörät itse ja uusimme komponentteja aina tarpeen mukaisesti. Näin ollen yksittäisen pyörän elinkaari on pitkä, koska yksittäiset osat uusitaan, Pitkänen kertoo.

Kaupunkipyörällä voi ajaa kerrallaan 30 minuuttia. Koko kauden eli seitsemän kuukauden käyttöoikeus maksaa 35 euroa.

Ohjeet rekisteröitymiseen osoitteesta www.hsl.fi/kaupunkipyorat tai HSL-sovelluksen kautta.