Idea Bulevardin muuttamisesta pikaraitiotieksi, jotta jätkäsaarelaisten ja tulevien hernesaarelaisten yhteydet nopeutuisivat, herättää kummastusta Helsingin Uutisten lukijoissa.
HSL:n joukkoliikennesuunnittelija Sakari Metsälampi kertoi äskettäin Helsingin Uutisissa, että pikaratikasta voisi Jätkäsaaressa ja Hernesaaressa olla suurta hyötyä. Keskustasta tultaisiin Bulevardia pitkin.
Erottajalta Hietalahdenrantaan ulottuva Bulevardi ei Metsälammen kuitenkaan nykyisellään sovellu pikaraitiotieksi, koska se on niin sanottu sekaliikennekatu ja pikaratikalle liian hidas. Kadun rakenteeseen pitäisi tehdä muutoksia.
– Tavoitteena on palvella kasvavaa kantakaupunkia ja yhteen sovittaa sinne uudet pikaraitiotiet. Pyrimme löytämään kaikille hyvän balanssin, totesi Metsälampi.
Asiasta ei ole tehty päätöksiä.
Uutinen on kirvoittanut yhteensä kymmeniä kommentteja Helsingin Uutisten verkossa ja Facebookissa. Osa ihmettelee, että kadullahan kulkee jo useita ratikoita.
Ratikalla ja pikaratikalla on kuitenkin eroa. Pikaraitiovaunun keskinopeus on 20 km/h, kun taas tavallisen raitiovaunun Helsingin keskustassa vain 14 km/h. Pikaraitiotie kulkee myös pääsääntöisesti omaa kaistaansa, eikä autoliikenteen seassa, ja pysäkkejä on harvemmassa.
Osa pohtii, mahtuisiko autokaistoja muutoksen jälkeen Bulevardille enää lainkaan – tosin joidenkin mielestä autoliikenteen voisi Bulevardilta myös hyvin poistaa ja käyttää korvaavana yhteytenä esimerkiksi Lönnrotinkatua.
– Keskustaan ei pitäisi tuoda mitään pikaratikoita, ne eivät sinne yksinkertaisesti mahdu ilman että keskustan koko nykyinenkin raitioverkko menee tukkoon. Pikaratikat muuttuvat keskustan ratikkajonoissa ihan tavallisiksi ratikoiksi, mikäli niissä ylipäänsä on mitään pikaa koskaan ollutkaan, kommentoi nimimerkki Erityisasiantuntija uutista HU:n verkkosivuilla viitaten siihen, että keskustaan sovitetaan jo Vihdintien sekä Kruunusiltojen pikaratikoiden päätepysäkkejä.
Bulevardin muutosta vastustetaan myös kadun historiallisen merkittävyyden vuoksi.
– Yksi kauneimmista kaduista Helsingissä – ei tuhota sitä! yksi keskustelija kommentoi juttua Helsingin Uutisten Facebookissa.
– Bulevardi ei ole läpiajoreitti, Bulevardi on flaneerausta varten. Haiskahtaa naapurikuntalaisen liikennesuunnittelijan idealta, toinen kirjoittaa.