Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eri puolueiden edustajat vaativat Uudenmaan erityisaseman huomioimista sote-uudistuksessa

Uudenmaan erityiskysymykset on huomioitava sote-uudistuksen eduskuntakäsittelyssä. Kuntien kyky huolehtia jäljelle jäävistä tehtävistään on varmistettava uudistuksen yhteydessä.

Näin korostaa Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtajisto, jonka kannanotto on julkaistu Uudenmaan liiton verkkosivuilla.

Puheenjohtajistoon kuuluvat Sari Sarkomaa (kok.), Tiina Elo (vihr.), Eveliina Heinäluoma (sd.) ja Riikka Slunga-Poutsalo (ps.). He pitävät hyvänä, että Uudenmaan kuntien toive sote-erillisratkaisusta on kuultu.

He nostavat kuitenkin esiin Uudenmaan kuntien huolen erityisesti kasvavien kaupunkien investointikyvyn ja elinvoiman turvaamisesta, kun niiden verotuloja ja kiinteää omaisuutta siirtyy sote-uudistuksen myötä hyvinvointialueille.

Kuntien kyky huolehtia jäljelle jäävistä tehtävistään on uudistuksen yhteydessä varmistettava, kannanotossa todetaan. Lisäksi siinä vaaditaan ratkaisua Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin rahoitukseen sekä opetuksen ja tutkimuksen rahoittamiseen.

Asiantuntijat ovat tuoneet esiin Uudenmaan sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen rahoituksen niukkuuden sekä sen, etteivät metropolialueen erityispiirteet tule riittävästi huomioiduiksi laskelmissa, puheenjohtajisto toteaa.

Kasvukeskuksissa esimerkiksi palkat, vuokrat ja erilaiset palveluiden hankintaan liittyvät kustannustekijät ovat muuta maata korkeammat.

Epäkohdat on korjattava ennen kuin eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen, neuvottelukunnan puheenjohtajisto vaatii.

Puheenjohtaja Sari Sarkomaa arvelee, että monet hallituspuolueiden edustajat ovat kauhuissaan esityksen vaikutuksista.

– Tuntuu siltä, että on luultu lausuntokierroksen jälkeen korjatun pahimmat valuviat.

Asiantuntijakuuleminen on Sarkomaan mukaan paljastanut totuuden.

– Eduskunnassa on vahva kiireen tuntu. On huoli, että massiivista hallintouudistusta ei anneta eduskunnan huolella käsitellä, hän toteaa.