Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi podcast-sarja tuo vaikuttajia arvokeskustelun äärelle

Munkin seudulla asuu paljon mielenkiintoisia persoonia ja vaikuttajia. Munkkiniemen seurakunta poimi heistä viisi ja kokosi heidän ajatuksiaan uuteen podcast-sarjaan.

Munkin pöydässä -podcastit ideoi seurakunnassa pastorin sijaisuutta hoitava Taneli Hassinen, joka toimii myös viestintäyrittäjänä.

– Kaipasin seurakunnan ja yhteiskunnan vaikuttajien välistä vuoropuhelua. Podcastit ovat hyvä tapa laajentaa seurakunnan viestintää uusille alueille, sillä ne ovat viestintämuotona tätä päivää, Hassinen taustoittaa sarjan syntyä.

Hän muistuttaa, että keskustelu on aina kuulunut kirkolliseen olemisen ja toiminnan tapaan. Nykyisin tuo keskustelu tapahtuu yhä useammin digitaalisessa ympäristössä – etenkin korona-aikana.

Hassisella on vankka tausta liike-elämässä, mikä näkyy myös podcast-sarjassa. Hänen isännöimäänsä ”Munkin pöytään” istahtaa vuorollaan useita elinkeinoelämän vaikuttajia, mutta keskustelu ei silti keskity pelkkään talouteen.

Ensimmäisenä vieraana oli Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, jonka kanssa Hassinen keskustelee muun muassa luottamuksesta. Toisessa jaksossa teemana on itsensä johtaminen ja kehittäminen OP Ryhmän pääjohtajan Timo Ritakallion kanssa.

Tapa laajentaa seurakunnan viestintää.

Tämän viikon jaksossa kuullaan suomalaisten yritysten johdossa vuosikymmenien ajan toimineen Maija-Liisa Frimanin ajatuksia muun muassa säännöistä ja hyveistä. Ensi viikolla vuorossa on vaikuttavuussijoittamista tutkinut Pekka Pennanen, joka pohtii vastuullisuuden ja kasvun välistä tasapainoa.

Viimeinen vieras on kosmologi Liina Jukko, jonka kanssa uppoudutaan maailmankaikkeuteen ja todellisuuden erilaisiin ulottuvuuksiin.

– Toivon, että ihmiset voisivat peilata omaa elämäänsä, arvojaan ja uskoaan sekä yhteiskuntaa jaksoissa käsiteltävien näkökulmien avulla, Hassinen pohtii.

Munkin pöydässä -podcasteja voi kuunnella seurakunnan verkkosivujen lisäksi Spotifyssa. Uusi jakso julkaistaan perjantaisin 14. toukokuuta saakka.