Kasarmitorille tuleva kesäterassi sisältää 560 asiakaspaikkaa.
Torikorttelien kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer kertoo, että Senaatintorilla oli viime vuonna ensin 460 paikkaa, jotka myöhemmin kesällä kasvoivat 830 paikkaan.
Senaatintorin jättiterassi sai suuren suosion ja jopa palkittiin – miksi terassin paikkaa päätettiin siirtää?
Bauerin mukaan koko terassikokeilu oli poikkeusajan poikkeuksellinen teko.
– Jo alun perin suunniteltiin projektikonsepti, jota voidaan laajentaa eri paikkoihin. Viime vuonna Senaatintorin terassilla elävöitettiin ja tuettiin näivettyvää keskustaa ja nyt sitä kokeillaan Kasarmitorilla, jonka ympäristö on myös elävöittämisen tarpeessa, Bauer sanoo.
Hän myöntää, ettei Kasarmitorin sijainti ole yhtä keskeinen kuin Senaatintorin. Terassille tullaan johdattamaan ihmisvirtoja ns. kesäkaduilla Kasarmikadulta ja Pohjoisen Makasiinikadun suunnasta. Kesäkatukokeilussa ravintola voi perustaa terassialueen kadulle parkkipaikan kohdalle. Parklet-nimellä samaa on tehty jo aiemmin, mutta tulevaksi kesäksi terassikäyttöön voi ottaa kolme pysäköintiruutua aiemman kahden sijaan.
Kasarmitorin kesäterassi aukeaa 12. kesäkuuta, samana päivänä on Helsinki-päivä sekä merellisen nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaalin avajaiset. Kasarmitorilta on kulkureitti Biennaalin paviljongille Lyypekinlaiturille, joka toimii myös lähtöporttina, sillä itse tapahtuman pääpaikka on Vallisaari.
Onko terassista haettu synergiahyötyä taidetapahtumalle, taidekävijät tulevat terassille ja toisin päin?
– Eivät nämä tapahtumat mene yksi yhteen, mutta totta kai terassi linkitetään kulttuurin ja taiteen tukemiseen. Helsinki-päivä tuntui luontevalta aloituspäivältä, kun se piti johonkin rajata, Bauer vastaa.
Kasarmitorin ravintolahaku päättyi viime tiistaina. Bauer sanoo, että kiinnostusta on ollut, jopa enemmän kuin viime vuonna Senaatintorille.
– Saimme noin 120 hakemusta, joista 12 valitaan Kasarmitorille.
Yhtenä valintakriteerinä on, ettei hakijalla ollut viime kesänä ravintolaa Senaatintorin 16:n joukossa.
Mutta nähdäänkö jättiterassia Senaatintorilla enää koskaan?
– Korona vauhditti kokeilua ja itse henkilökohtaisesti toivoisin, että jatkoa olisi luvassa, vaikka vielä joskus Senaatintorilla. En haluaisi sanoa ’never again’.
Bauerin mukaan viime kesä näytti, että ”terassit eivät ole rymypaikkoja”. Suomalaiset osaavat viimeinkin käyttäytyä eurooppalaisten tavoin.
– Siellä ei ollut mitään häiriöitä. Ja kun koko lähtökohtakin oli ajatella terassit modernisti, eli että syödään hyvää ruokaa ja juodaan pari lasia viiniä, niin se kyllä toteutui, Bauer sanoo tyytyväisenä.
Samaa hän odottaa myös Kasarmitorin kesältä.