Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Harmaa, sininen ja musta" – mies pärjää kolmella värillä pitkälle, kun puhutaan tietystä vaatteesta

Käsityö: Myös alan opiskelijat saavat Niko Pelkoselta oppia vaatteiden valmistamiseen.

Vaatturi Niko Pelkosen kiinnostusta vaatteita kohtaan lisäsi oma kilpatanssiharrastus.

– Tein äitini kanssa kilpailuihin housuja ja muita. Sitten pääsin opiskelemaan vaatturilinjalle, opetus tapahtui tuolloin Roihuvuoressa. Nyt koulun nimi on Stadin ammattiopisto ja opetuspaikka on Merihaassa, Pelkonen kertoo.

Vaatturiksi valmistuu parissa kolmessa vuodessa. Valmistuttuaan Pelkonen oli ensin töissä muissa vaatturiliikkeissä, mutta perusti oman yrityksen Haagaan vuonna 2010.

– Munkkiniemen puistotielle yritykseni muutti vuonna 2018.

Samassa tilassa työskentelee myös vaatturi Jannu Salomaa ja yli puolet vuodesta myös harjoittelija Merihaan koulusta, yleensä toisen vuoden opiskelija.

Vaatturien asiakaskunta jakautuu heihin, jotka käyttävät pukua paljon työssään, ja toisaalta heihin, jotka tilaavat juhlapuvun tai puvun esimerkiksi hautajaisiin. Lisäksi he korjaavat ja muokkaavat vaatteita.

– Väreistä suosituimmat ovat tummansininen ja harmaa. Juhlakäyttöön ei nykyään haluta välttämättä mustaa. Työkäyttöön tilataan paljon harmaan eri sävyisiä pukuja, Pelkonen kertoo.

– Jos kaappiin olisi kolme pukua valittava, niin sanoisin, että harmaa, sininen ja musta, Salomaa lisää.

Vaatturi valmistaa mittapukuja ja -paitoja. Jos haluaa ostaa mittapuvun, sovitaan ensin sovitusaika vaatturille. Pelkoselle on tangossa eri kokoisia mallipukuja, joita sovittamalla puvun ompelemisessa lähdetään liikkeelle.

– Katsotaan sovituksessa esimerkiksi hartiat, yleensä monella on hartiat eri tasolla. Sitten asiakkaan halun mukaan puvusta voidaan tehdä slimmimpi tai väljempi, valitaan kangas, ja millainen kaulus, ja niin edelleen, Pelkonen kertoo.

Pelkonen valmistaa puvut irtoliinarakenteella, jolloin puvun istuvuus vain paranee käytön myötä puvun muotoutuessa käyttäjänsä päälle. Irtoliinapuku on myös hengittävämpi. Puvun päällyskankaan ja vuorin väliin tuleva irtoliina valmistetaan esimerkiksi pellavasta ja siihen sekoitetaan hevosenjouhia antamaan liinalle tarvittava rakenne.

– Irtoliina ikään kuin kelluu kahden kankaan välissä. Se tukee kankaita ja auttaa saamaan kauluksesta helposti taitettavan.

Asiakas voi vaikuttaa kaikkiin puvun yksityiskohtiin, myös siihen, kuinka tyköistuva eli vartalonmukainen puvusta tehdään.

– Kankaana käytetään eniten villakangasta, jota on tarjolla satoja eri vaihtoehtoja eri värisinä ja eri kuoseilla.

Puku valmistuu sovitettavaksi noin viidessä viikossa, viimeisen sovituksen jälkeen mittapuku vielä viimeistellään täydellisen istuvaksi.

– Säästän kunkin asiakkaan mitat ja muut tarvittavat tiedot seuraavaa mittapukutilausta varten. Kun tulee ostamaan uutta pukua, niin on hyvä pitää yllä edellistä tekemääni pukua, Pelkonen sanoo.

Vaatturin tärkeitä työkaluja ovat teollisuusompelukone ja teollisuussilitysrauta. Saksia on paljon erilaisia.

– Teollisuussilitysraudassa on paljon suurempi höyryteho, se läpäisee tehokkaammin kaikki puvun kangaskerrokset, sanoo Jannu Salomaa.