Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Odotettu pyöräväylä avataan lauantaina Helsinkiin – "Vihdoinkin!

Suvilahden työmaan kiertävä kävely- ja pyöräilyväylä avataan vappupäivänä lauantaina. Väliaikainen reitti kulkee Hanasaaren voimalan ohi.

Työt Suvilahden kupeessa olevalla suljetulla Vilhonvuorenkadun työmaa-alueella jatkuvat edelleen.

Kalasatamaan ja Sompasaareen kulkemista helpottavaa reittiä on odotettu alueella pitkään. Tieto väylän avaamisesta on herättänyt keskustelua eri puolilla sosiaalista mediaa.

– Vihdoin!, kuuluu yksi yleisimmistä mielipiteistä.

Vilhonvuorenkadun uuden osuuden rakentaminen jatkuu kesään 2022.

Kaupungin mukaan kadusta tulee valmistuttuaan yksi keskeisistä uusista katuyhteyksistä kantakaupungin ja Kalasataman välillä.

Pilaantuneiden maiden puhdistus on saatu nyt osittain valmiiksi, kaupunki kertoo tiedotteessa.

Kun maat on puhdistettu, työmaalla siirrytään maanrakennustöihin.

Juttua muokattu 29.4. kello 11.55: Tarkennettu kartan merkkien selitystä.