HU:n vaaliareenalla julkaistaan kuntavaaliehdokkaiden kirjoituksia.
Kuten odottaa saattoi, punavihreän hallituksen teatraalinen puoliväliriihi ei kyennyt sopimaan mistään sellaisesta toimenpiteestä, joka edistäisi tuottavan työn syntymistä tai tekisi työn vastaanottamisesta nykyistä kannattavampaa. Sen sijaan hallitus pääsi helposti sopuun työperäisen maahanmuuton dramaattisesta lisäämisestä.
Työperäistä maahanmuuttoa koskevasta keskustelusta maallikolle syntyy helposti mielikuva, että kyse olisi osaajista ja että nykyinen lainsäädäntö jotenkin estäisi sellaisten maahantulon. Reality check: Suomi on osa puolen miljardin asukkaan sisämarkkina-aluetta, jolta kuka tahansa saa täysin vapaasti tulla Suomeen tekemään mitä tahansa työtä. Päättäjämme siis selvästi kaipaavat jotakin sellaista ”osaamista”, jota ei löydy EU:sta, maailman koulutetuimmasta maanosasta.
Osaajat voivat muuttaa Suomeen hyvin helposti myös EU:n ulkopuolelta. Ongelma on, että Suomi ei ole osaajien kannalta kovin houkutteleva tai kilpailukykyinen kohde. Tähän on useita syitä, kuten korkea verotus, heikohko palkkataso ja syrjäinen sijainti.
Viime vuonna Suomeen tuli EU:n ulkopuolelta alle tuhat ”erityisasiantuntijaa”, ja heistäkin valtava enemmistö oli intialaisia koodareita, joiden työehdoissa ja palkkauksessa on laajasti väärinkäytöksiä.
Enemmistö työperäisistä maahanmuuttajista on saatavuusharkinnan kautta tulevaa halpatyövoimaa, siivoojia, ravintolatyöntekijöitä, raksamiehiä. Viime vuonna heitä tuli koronasta huolimatta enemmän kuin koskaan.
Kun päättäjät ja elinkeinoelämä puhuvat työperäisen maahanmuuton lisäämisestä, he yleensä puhuvat saatavuusharkinnan lakkauttamisesta Ruotsin malliin eli käytännössä halpatyöläisten maahantulon täydellisestä vapauttamisesta.
Mitä pahaa on halpatyöläisissä? Ongelmia on useita. He eivät tule varsinkaan Helsingissä toimeen palkallaan, vaan sitä pitää täydentää sosiaaliturvalla.
Muutaman vuoden maassaolon jälkeen heidän työllisyysasteensa lisäksi romahtaa, kun moni heittäytyy kokonaan tulonsiirtojen varaan. Tilalle tuodaan uusia halpatyöläisiä.
Halpatyövoima tulee kalliiksi veronmaksajalle ja julkiselle taloudelle. Segregaation ja sosiaalisten ongelmien myötä se vaarantaa myös kaikkien turvallisuuden.
Jussi Halla-Aho perussuomalaisten puheenjohtaja, kuntavaaliehdokas