Rakentaminen: Ikean ja muiden palveluiden rakentaminen Koivusaareen voisi alkaa vuonna 2024. Hankkeessa tullaan hyödyntämään uusiutuvaa energiaa.
Ikea-tavaratalon suunnittelu Koivusaareen etenee.
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi viime viikolla alueen varaamisen Koivusaaresta hankkeen suunnittelua varten. Varaus on voimassa vuoden 2024 loppuun saakka. Seuraavaksi asiaa käsittelee kaupunginhallitus.
Kaupunkiympäristön toimialan kiinteistökehityspäällikkö Ilkka Aaltonen toivoo, että rakentaminen voisi alkaa viimeistään, kun varaus päättyy.
– Jonkinlainen tavoite on, että silloin pääsisi rakentamaan. Tämä siis, jos kaavaprosessi menee hyvin ja esirakentamistoimenpiteet saadaan tehtyä.
Esirakentamistoimenpiteillä Aaltonen tarkoittaa alueen katujen ja kunnallistekniikan rakentamista.
– Toki tähän liittyy myös Länsiväylän kattaminen. Siihen kohtaan tarvitaan silta.
Tavaratalo rakennetaan Länsiväylän päälle.

Koivusaaren Ikea-konsepti on Suomessa uudenlainen. Länsiväylän päälle suunnitellun ruotsalaisjätin uuden tavaratalon kanssa samalle tontille tullaan sijoittamaan myös muuta kaupallista toimintaa. Ikean lisäksi samaan kortteliin on tulossa ravintola, päivittäistavarakauppa, katutasoon kivijalkaliiketilaa, hotelli sekä toimistotilaa.
Tilaa vievän tavarakaupan sijoittaminen metroaseman kupeessa on jo sinänsä poikkeuksellista. Poikkeuksellista on myös sen koko.
– Koko on kompaktimpi ja tavaratalo tulee useampaan kerrokseen. Varastotiloja ei ole niin paljon kuin muissa, mutta metroaseman vieressä se tavoittaa enemmän joukkoliikennevälineillä liikkuvia kuin muualla, Aaltonen listaa.
Rakennusoikeutta koko korttelissa on 40 800 kerrosneliömetriä.
Koivusaari valikoitui uuden Ikean paikaksi muun muassa siksi, koska siellä oli riittävästi rakentamatonta tilaa.
– Suurin syy on, että siellä oli tilaa tehdä noin iso keskus. Muut metroasemat ovat olemassa olevassa kaupunkirakenteessa.

Hanke on tarkoitus toteuttaa energiatehokkaaksi ja sille tullaan hakemaan ympäristösertifikaattia. Tuleeko Ikeasta tavallista vihreämpi?
– Näin olen ymmärtänyt. Yksi asia liittyy saavutettavuuteen. Se on saavutettavissa metrolla ilman yksityisautoilua. Myös uusiutuvaa energiaa tullaan hyödyntämään, toteaa Aaltonen.
Koivusaaren alueella on samaan aikaan Ikea-hankkeen kanssa vireillä asemakaavan muutos, joka sisältää uutta asumista, liike- ja toimitilaa sekä julkista rakentamista. Uusia asukkaita on tulossa noin 5 000 ja työpaikkoja 3 300–4 000.
Alueelle suunnitellaan rakennettavan kaksi yhteiskäyttöistä pysäköintilaitosta, jotka palvelevat kaupallisten toimijoiden lisäksi ympäröiviä asuntokortteleita ja muita toimitilakäyttäjiä.