Pääkirjoitus: Alle 40-vuotiaat ja rajat ovat koronariski

Helsingin Uutisten päätoimittaja Karri Kannala. Johanna Erjonsalo
Karri Kannala

Karri Kannala

Pääkaupunkiseudun ja koko Suomen koronatilanne on jo tovin kehittynyt parempaan suuntaan. Tartunnat ja ilmaantuvuus ovat laskussa. Lasku ei kuitenkaan ole niin vauhdikasta kuin voisi olla – ja syy on erityisesti nuorissa aikuisissa.

Koronasta on pääkaupunkiseudulla jo aikaa sitten tullut osa arkea, eikä turtuminen ole ihme. Jo viime keväänä ja kesällä nähtiin, että hiipunut pandemia ja vapautunut elämä johti siihen, että hygieniataso laski ja leväperäinen käytös lisääntyivät, vaikka siihen ei olisi ollut varaa. Hinta maksettiin syksyn ja talven aikana.

Nyt käsillä on sama tilanne, paitsi että ihmiset ovat entistä turtuneempia ja exit-strategian sekä rokotteiden tuoma huuma nostavat leväperäisyyden uudelle tasolle. Koronasokeus on iskenyt erityisesti nuoriin aikuisiin, joiden elämään koronarajoitukset ovat vaikuttaneet useita muita väestöryhmiä enemmän.

Nuorten koronasokeus on toisaalta inhimillisesti ymmärrettävää, mutta samalla myös vastuutonta. Välinpitämättömyyttä on kaikissa väestöryhmissä, mutta toisissa se korostuu.

Alle 40-vuotiaat ovat vielä pääosin rokottamatta, mutta silti juuri heillä on kovin tarve ja halu tehdä asioita, joita koronan takia on rajoitettu. Ei ole sattumaa, että tautia esiintyy nyt nimenomaan 20 - 30-vuotiailla aikuisilla. Tai, että tässä ikäryhmässä tartuntaketjuja pulpahtelee esiin vapun ja muiden pippaloiden jäljiltä.

Yksi bileilta on kuitenkin korkea hinta sairastumisesta, kahden viikon karanteenista tai niiden yhdistelmästä. Hintalappu nousee, jos tämän ikäryhmän hölmöilyn takia yhteiskunta avautuisi hitaammin, kuin on suunniteltua. Vastuuton nuori aikuinen sahaa samalla myös omaa oksaansa.

No ei syytetä nuoria aikuisia yksin. Paljon vastuussa on myös Sanna Marinin (sd.) hallitus. Matkailuakin ollaan vapauttamassa rajoituksista, vaikka maailman koronatilanne on synkkä, eikä Suomen rajojen koronaturvallisuutta ja -käytäntöjä ole vieläkään saatu kuntoon. On kestämätöntä, jos Suomen tunnelissa kajastava valo sammuu taas siksi, että muuntovirukset kannetaan tänne muualta maailmasta. Olisi parempi pitää edes Suomi käynnissä. Se olisi niin talouden kuin terveyden etu.

Sen sijaan ravintolatoimintaa kyllä rajoitetaan. Laadukkaat illallisravintolat olisi jo aika päästää pälkähästä ja kohdentaa tiukat rajoitukset paikkoihin, joissa pääpaino on alkoholissa. Toisaalta, onhan hallituksessakin joukko alle 40-vuotiaita päättäjiä.

karri.kannala@media.fi

Päätoimittaja, paikallisjohtaja

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut