Malmin uimahalliin suunnitellaan 25-metristä ulkoallasta ja pihasaunaa – Rakentamispäätöstä ei ole vielä tehty

Nykyisen uimahallin eteläpuolelle on tarkoitus rakentaa alue ulkoaltaille ja pihasaunalle. Laajennusosan julkisivumateriaaliksi on hahmoteltu punaista tiiltä. Arkkitehtitoimisto Minkkinen Oy

Marjo Rämö

Malmin uimahallin laajennuksen mahdollistava asemakaavan muutostyö on loppusuoralla.

Asemakaavaehdotuksen on tarkoitus edetä kaupunkiympäristölautakuntaan syksyllä.

Kaavamuutoksen hyväksymisen jälkeen hankkeelle voidaan laatia kustannusarvio. Vasta tämän jälkeen poliittiset päättäjät voivat tehdä päätöksen siitä, toteutetaanko laajennus.

Laajennusosan rakentaminen voisi alkaa aikaisintaan vuonna 2023.

Urheiluhallit Oy:n toimitusjohtaja Pekka Laitinen kertoo rakentamisajan olevan noin 1,5 vuotta. Laajennus voisi siten olla valmis vuonna 2025.

Kaavaehdotuksen osalta viimeistellään vielä pysäköintiin liittyviä määräyksiä. Uimahallin nykyiselle pysäköintipaikalle on tarkoitus rakentaa parkkihalli kahdessa vaiheessa. Ensin rakennettaisiin kolmessa tasossa oleva pysäköintihalli, jossa olisi maksimissaan 140 autopaikkaa uimahallin kävijöille.

Pysäköintihallia olisi mahdollista korottaa nelikerroksiseksi ja lisätä autopaikkojen määrää Malmin keskustan pysäköintitarpeen mukaan.

Havainnekuvassa Malmin uimahallin tontin suunnitelma. Nykyisen parkkialueen tilalle tulee pysäköinhalli ja hallin laajennus. Arkkitehtitoimisto Minkkinen Oy

Uimahallin laajennusosaan, joka sekin sijoittuisi nykyisen pysäköintipaikan alueelle, on suunnitelmien mukaan tulossa terapia-allas ja opetusallas. Vesijuoksua voisi harrastaa 25 metrin uudessa altaassa. Kastautumiseen tulisi pieni kylmäallas. Lisäksi laajennusosaan tulisi liikuntasaleja.

Nykyisen uimahallin eteläpuolelle on tarkoitus rakentaa alue ulkoaltaille, johon tulossa pihasauna, 25-metrinen ulkoallas, lastenallas, kahluualtaat sekä talviallas, joka on jatkumoa viereen tulevan uimahallin laajennuksen sisäosan terapia-altaalle.

Malmin uimahallin laajennukselle on selkeä tarve. Uimahalli on koko Suomen suosituin uimahalli tarjolla olevaan vesipinta-alaan nähden, kertoo Laitinen.

Lisää käyttäjiä on luvassa, kun Malmin lentokentän alueelle aletaan rakentaa asuntoja noin 25 000 asukkaalle. Nykyinen uimahalli on tarkoitus pitää auki laajennusosan rakentamisen ajan.

Siltamäen ostoskeskuksessa sijaitseva Siltamäen uimahalli on myös muutoksen edessä, kun omistajatahot suunnittelevat ostarin uudistamista (HU 18.4). Uimahalli ei sisälly suunnitelmiin. Normaalivuonna Siltamäen pienessä hallissa on käynyt noin 80 000 kävijää.

Laitisen mukaan uimahallin tarve on jatkossakin Suutarilan ja Siltamäen alueella. Sen avulla voitaisiin tasata myös Malmin uimahalliin kohdistuvaa käyttöpainetta.

Sopivaa paikkaa ei vielä ole löytynyt. Uimahalli ja pysäköintialue tarvitsisi noin puolen hehtaarin tontin hyvien liikenneyhteyksien ääreltä.

Lue vielä:

Malmin maauimala on vasta alkusoittoa – Helsinkiin tulossa täysin uusi uimahalli

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut