Kokoomuksen entinen kansanedustaja Tuija Nurmi on nostanut tilapäiseksi tarkoitettu työttömyysetuutta jo kymmenen vuotta. Samaan aikaan hän on työskennellyt lääkärinä yrityksensä kautta.
Nurmen yhtiö on tehnyt kymmenessä vuodessa 1,3 miljoonaa euroa voittoa, josta valtaosa on edelleen jakamattomana yhtiön taseessa.
Asiasta uutisoi Iltalehti, joka on selvittänyt Tuija Nurmen kansanedustajakautensa jälkeen saamia etuja ja hänen yrityksensä liiketoimintaa.
Nurmi putosi eduskunnasta 2011 toimittuaan kokoomuksen kansanedustajana kuusitoista vuotta. Puolustusvoimissa aiemmin lääkärinä työskennellyt Nurmi ei palannut virkaansa, vaan perusti oman yrityksen. Iltalehti kertoo, että hän työskentelee Oy Nurmi & Sonsin kautta lääkärinä Terveystalossa ja ottaa vastaan potilaita Kouvolassa ja Lahdessa. Palkkionsa Nurmi laskuttaa yrityksensä kautta.
IL kertoo, että tilinpäätöstietojen mukaan Nurmi, 63, ei ole nostanut yrityksestään palkkaa, joten hän on voinut nostaa sopeutumiseläkettä vuosina 2011-2019.
Huhtikuusta 2019 lähtien Nurmi on nostanut sopeutumiseläkkeen korvannutta sopeutumisrahaa.
Sopeutumisrahan määrä ei ole julkista tietoa, mutta Nurmen tapauksessa kyse on useista sadoista tuhansista euroista vuosina 2011-2021, IL kertoo.
Kevan mukaan 63-vuotias Tuija Nurmi nosti sopeutumisrahaa huhtikuussa 2021, mikä tarkoittaa, että hän on nostanut kansanedustajien tilapäiseksi työttömyysturvaksi tarkoitettua etuutta yhtäjaksoisesti jo kymmenen vuotta.
IL kertoo, että Kevan mukaan sopeutumisrahaa nosti huhtikuussa 36 entistä kansanedustajaa.