Kymmeniä kaukoliikenteen vuoroja palaa junaliikenteeseen tästä viikosta alkaen.
VR:n mukaan junamatkustamisessa on havaittavissa selkeitä piristymisen merkkejä pitkään jatkuneen hiljaisen kysynnän jälkeen. Talvella VR vähensi vuoroja, kun koronavirusepidemia vähensi kysyntää.
Lähiviikkoina vuoroja palautetaan Helsingin ja Vaasan, Helsingin ja Turun, Helsingin ja Oulun, Helsingin ja Tampereen, Helsingin ja Hämeenlinnan sekä Jyväskylän ja Tampereen väleille.
– Matkustus lisääntyy entisestään rokotusten edetessä ja rajoituksia purettaessa. Edessä on vilkas kotimaan matkailun kesä raiteilla, sanoo VR:n matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola tiedotteessa.
Simolan mukaan tavoitteena on toimia nopeasti, jotta kasvavaan kysyntään pystytään vastaamaan.
– Tarkastelemme tilannetta viikoittain ja lisäämme vuoroja liikenteeseen tarpeen mukaan, hän toteaa.
Yksi palautettavista vuoroista on työmatkustajien suosima kello seitsemän jälkeinen aamuvuoro IC 80 Tampereelta Hämeenlinnan kautta Helsinkiin, joka palaa kulkuun tiistaista 25. toukokuusta alkaen.
VR neuvoo, että jos haluaa matkustaa mahdollisimman väljästi, kannattaa valita junavuoro ruuhka-aikojen ulkopuolelta. Ruuhka-aikoja ovat arkiaamut, iltapäivät, perjantai-illat sekä sunnuntai-illat.
Matkustusväljyyden voi varmistaa myös varaamalla hytin omaan käyttöön, viereisen istumapaikan tyhjäksi tai Ekstra-luokan paikan, jossa viereinen tyhjä paikka kuuluu aina hintaan.
Kotimaan kaukoliikenteen päiväjuniin ja VR:n lähiliikenteeseen voi tällä hetkellä ostaa lippuja 20. kesäkuuta saakka.