40–44-vuotiaat helsinkiläiset voivat varata rokoteajan tiistaina – johtajalääkäriltä tärkeä muistutus

Kuvituskuva. Kai Skyttä

Helsingissä koronarokotuksen saavat seuraavaksi tänä vuonna 40–44 vuotta täyttävät helsinkiläiset eli vuosina 1977–1981 syntyneet.

Rokotusajanvaraus aukeaa tiistaina 18. toukokuuta. Rokotusajan voi varata verkossa osoitteessa koronarokotusaika.fi tai soittamalla ajanvarausnumeroon 09 310 46300.

Ajanvarausnumero on auki arkisin kello 8–18.

Rokotuksia annetaan Jätkäsaaren, Messukeskuksen, Malmin ja Myllypuron rokotuspisteissä.

Helsingissä on käytössä kahta eri rokotetta. Pfizerin rokotteella rokotetaan tällä hetkellä 16–64-vuotiaita. 65-vuotiaat ja tätä vanhemmat rokotetaan AstraZenecan rokotteella tai halutessaan Pfizerin rokotteella. Valinnan voi tehdä sekä verkko- että puhelinajanvarauksessa. Rokotetta ei voi valita rokotuspisteellä.

Kaupungin tiedotteen mukaan reilut 230 000 helsinkiläistä on saanut ensimmäisen rokotuksen.

Helsingin sairaalan johtajalääkärin Laura Pikkaraisen mukaan rokotusten hyötyjä on jo nähtävissä.

– Esimerkiksi hoivakodeissa, joissa asukkaat ovat saaneet tammi-maaliskuussa molemmat rokotukset, asukkailla ei ole ollut yhtään koronatartuntaa huhtikuun alun jälkeen. Hoivakotien vierailurajoituksiakin on lievennetty. Tämä on konkreettinen esimerkki ja antaa meille kaikille toivoa normaalimpaan arkeen siirtymisestä rokotusten edistyessä, Pikkarainen kertoo tiedotteessa.

Pikkarainen myös muistuttaa siitä, että vaikka rokotukset edistyvät ja tapausmäärät ovat melko alhaisella tasolla, vielä pitää jaksaa noudattaa koronan suojautumistoimenpiteitä.

– Käsihygienia, turvavälit, maskin käyttö, sairaana kotona pysyminen ja testiin hakeutuminen on syytä pitää mielessä. Myös heidän, jotka ovat jo rokotuksen saaneet, Pikkarainen painottaa.

Juttua korjattu 17.5. kello 17.45. Jutussa kerrottiin että rokotukset alkavat tiistaina. Tarkennettu, että tiistaina alkaa ajanvaraus rokotukseen.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut