Kuntavaaleihin lähtee Helsingissä kirjava joukko pienpuolueita – professori kumoaa myytin valtaan pääsyn vaikeudesta

Katja Kiuru-Miller, Saija Lentonen ja Santeri Pienimäki ovat ehdokkaina Helsingin valtuustoon pienten puolueiden ehdokkaina. Kiuru-Miller ponnistaa valtaan Asukkaiden Helsinki -listalta, Lentonen Kristallipuolueesta ja Pienimäki Eläinoikeuspuolueesta. Jari Pietiläinen
Jari Pietiläinen

Jari Pietiläinen

Helsingin kaupunginvaltuustoon pyrkii kesäkuun kuntavaaleissa tukku uusia pienpuolueita ja -ryhmiä, joilla ei ole vielä edustusta valtuustossa.

Joukkoon mahtuu niin kansalaisdemokratiaa kuin henkisempiä arvoja kannattavia ryhmiä. Kannattajakunta on sangen kirjavaa.

Läpimeno valtuustoon on kuitenkin varsin hankalaa: viime vuosien aikana vain Piraattipuolue ja Feministinen puolue ovat lyöneet itsensä Helsingin kuntavaaleissa läpi.

Asukkaiden Helsinki -yhteislistalla on näissä vaaleissa ehdokkaita ainakin neljän puolueen jäsenistöstä.

Jäsenet edustavat pääosin vasemmistopuolueita ja vihreitä. Osa ehdokkaista on sitoutumattomia.

– Perustimme yhteislistan tueksi yhdistyksen, jotta voisimme paremmin edistää tavoitteitamme, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Timo Salin.

Kun kuuntelemme valtuustossa sydämen ääntä, olemme oikealla tiellä.

Salinin mukaan Helsingissä muun muassa lautakunnat ovat paisuneet tolkuttoman suuriksi – ja tällöin asukasdemokratia vaarantuu.

– Valta on keskittynyt Helsingissä vain muutaman harvan toimialajohtajan käsiin. Siksi valtaa pitää tuoda asukasdemokratian käsiin, Salin kaavailee.

Kristallipuolue ei oman käsityksensä mukaan mahdu perinteiseen oikeisto–vasemmisto-jakoon lainkaan.

– Kristallipuolueen toiminta lähtee aina ilon kautta. Kun kuuntelemme sydämen ääntä ja pidämme ihmisten hyvinvoinnista huolta, silloin olemme oikealla tiellä, kertoo puolueen puheenjohtajistoon kuuluva Juho Lyytikäinen.

Vuonna 2016 perustetulla Eläinoikeuspuolueella on tällä kertaa Helsingissä neljä ehdokasta.

Puoluetta synnyttämässä ollut Santeri Pienimäki kokee, että eläinoikeusasioiden ajaminen edistää myös helsinkiläisten etuja.

– Esimerkiksi kaupungin ruokahankinnat ovat suorassa yhteydessä ilmastoasioihin. Kuntalaisten etu ei ole ristiriidassa eläinten etujen kanssa, päinvastoin, Pienimäki vakuuttaa.

Avoin puolue puolestaan oli loppumetreille saakka asettamassa Helsinkiin omia ehdokkaitaan, mutta juuri ennen maaliviivaa se vetäytyi ehdokasasettelusta.

– Valtaosa heistä ryhmittäytyi lopulta ruotsalaisen kansanpuolueen listan taakse, kertoo Helsingin keskusvaalilautakunnan sihteeri Veera Reuna.

Avoimen puolueen puheenjohtaja Petrus Pennanen asettuu ehdolle Rkp:n riveihin – ennen hän toimi Piraattipuolueen johdossa.

Piraattipuolue sinänsä ei ole kadonnut minnekään, vaan se asetti 13 ehdokasta valtuustoon.

Viime kuntavaaleissa Feministinen puolue nosti puheenjohtajansa Katju Aron ensimmäistä kertaa Helsingin valtuustoon.

Nyt puolue hakee laajempaa kannatusta valtuustoon 28 ehdokkaan voimin.

Ympäristöliike Helsinki -yhteislistalla on nyt kaikkiaan 29 ehdokasta.

Pienet puolueet ovat usein varmoja siitä, että heidän äänensä ei pääse riittävästi esille Helsingissä.

Poliittisen historian professorina vuoteen 2015 saakka toiminut Timo Soikkanen on eri mieltä siitä, miten maamme valtiojärjestelmä kohtelee pieniä puolueita.

– Ei pidä paikkaansa, että uusien pienpuolueiden olisi Suomessa vaikea päästä vallankahvaan, Soikkanen kertoo.

– Itse asiassa meillä se on paljon helpompaa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Iso-Britanniassa, missä toimii käytännössä kaksipuoluejärjestelmä.

– Siellä jo kolmannen puolueen pääsy mukaan päätöksentekoon on hyvin hankalaa, muista pikkupuolueista puhumattakaan.

Nämäkin yrittävät valtuustoon

Pikkupuolueita tarjolla Helsinkiin

Helsingin kaupunginvaltuustoon on tarjolla useita pikkupuolueiden ehdokkaita.

Liike Nyt: 62 ehdokasta.

Ympäristöliike Helsinki -yhteislista: 29 ehdokasta.

Asukkaiden Helsinki -yhteislista: 26 ehdokasta.

Kristallipuolue: 20 ehdokasta.

Piraattipuolue: 13 ehdokasta.

Liberaalipuolue: 10 ehdokasta Rkp:n listalla

Eläinoikeuspuolue: 4 ehdokasta.

Lisäksi 4 itsenäistä ehdokasta.

Kuntavaalit järjestetään 13. kesäkuuta.

Ennakkoäänestys pidetään 26.5.–8.6.2021.

Helsingin kaupunginvaltuusto aloittaa työnsä 1.8.2021 alkaen.

LISÄYS 20.5. kello 20.10: Lisätty tieto Liberaalipuolueen ehdokkaista Rkp:n listalla.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut