Legendaarisen helsinkiläisbaarin paikalle aukeaa "mättöravintola" – työntekijät havahtuivat uuteen ilmiöön 

Junk y Vegan avataan keskiviikkona Sanomataloon Helsingin keskustaan. CMB Ravintolat
Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

Sanomataloon aukeaa keskiviikkona 19. toukokuuta uusi Junk y Vegan -ravintola. Se kuuluu samaan yhtiöön kuin paikalla aiemmin toiminut Elmo Sport Bistro -urheiluravintola.

Parhaiten tila tunnetaan kuitenkin vuoden 2016 lopulla sulkeutuneesta Painobaarista, joka oli erityisesti Sanomatalossa työskennelleiden toimittajien suosiossa. Vuonna 2001 avattu Painobaari ennätti toimia siis 15 vuotta.

Junk y Vegan kertoo tarjoilevansa "vegaanista mättöruokaa".

– Havahduimme siihen, että yhä useampi ihminen haluaa syödä herkullista kasvipohjaista ruokaa tekemättä siitä sen suurempaa haloota. Yhä useammin ruokapaikka myös valitaan sen mukaan, mistä kaikki seurueen jäsenet saavat ruokaa, sanoo Junk y Veganin ravintolatoimenjohtaja Maarit Karjalainen tiedotteessa.

Listalla on muun muassa sormisyötävää. CMB Ravintolat

Ravintolan listalla on sormisyötävää erilaisista perunoista nachoihin, nugetteihin ja kukkakaaliwingseihin. Alkuruoaksi voi tilata esimerkiksi kokonaisena friteeratun sipulikukan.

Hampurilaisissa on käytetty muun muassa lihaisan tuntuisia Beyond Meatin pihvejä. Toinen vaihtoehto on friteeratusta kukkakaalista tehty burgeri.

"Ehdottomasti maan paras tarjonta" – Nämä ravintolat ja kaupat ovat Kalliossa vegaanien suosiossa

Junk y Vegan kuuluu CMB-ravintoloihin, joka tunnetaan muun muassa Bar Loosesta, Töölön Sävelestä ja Maya Bar & Grillistä.

Tarjolla on erilaisia burgereita ja pienpanimo-oluita. CMB

Julkkikset ja ravintolajätit saivat lähes kaikki Kasarmitorin jättiterassin paikat – "Ei ollut missään tapauksessa valintakriteeri"

Helsingin ytimeen aukeaa 25 oluthanan ravintola – naapuribaari pistää kuitenkin paremmaksi

130-vuotinen perinne jatkuu Helsingissä – Fazer avaa uudet kahvilat Kallioon ja keskustaan

Erikoiseen paikkaan avattu olutterassi sai sadat ihmiset liikkeelle Helsingissä – jono jopa tunnin: "Suosio ei yllättänyt"

Helsinkiläinen pienpanimo myy "maanantaipulloja" yli 50 prosentin alennuksella – näistä pk-seudun panimoista saa ostettua olutta mukaan

Aiheeseen liittyvää

  1. "Ehdottomasti maan paras tarjonta" – Nämä ravintolat ja kaupat ovat Kalliossa vegaanien suosiossa 9.5.2021 9:05
  2. 75-vuotias leipomo pelastui konkurssilta Helsingissä: Uusi omistaja ei kajoa rakastettuun lihikseen – "Olen ymmärtänyt, että tarina tulee jatkumaan minun jälkeeni" 16.3.2021 20:20

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut