Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pormestari Jan Vapaavuorelle toinenkin uusi työ: aloittaa viestintätoimisto Milttonissa

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok). aloittaa virkakautensa jälkeen viestintätoimisto Milttonin vanhempana neuvonantajana.

Elokuussa alkava työ on osa-aikainen, jonka lisäksi hän liittyy myös Miltton Groupin hallitukseen.

Vapaavuoren tehtävänä on toimia muun muassa kaupungistumiseen ja kansainvälisiin suhteisiin erikoistuneena asiantuntijana. Hän työskentelee useiden yritysten ja organisaatioiden kanssa.

– Jan Vapaavuori tuo Milttoniin poikkeuksellisen osaamisensa ja kokemuksensa yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, kaupunkikehityksestä sekä kansainvälisistä suhteista, Milttonin tiedotteessa sanotaan.

– Voidaksemme ymmärtää maailman nopeutuvaa muutosta meidän on ymmärrettävä kaupunkeja, Vapaavuori sanoo tiedotteessa.

Aikaisemmin toukokuussa kerrottiin, että Vapaavuori siirtyy virkatehtäviensä jälkeen tanskalaisen kiinteistösijoitusyhtiö NREP:n palvelukseen. Hän toimii yhtiössä osa-aikaisena kaupunkikehityksen neuvonantajana. Suomen Olympiakomiteassa hän toimii puheenjohtajana.

Helsingin kaupungilta Milttoniin siirtyy myös yhteysjohtajana Sanna-Mari Jäntti, joka alkaa johtaa urban affairs -liiketoimintaa.