Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Apple palautti Riku Niemisen pojan peliostoksia yli 3000 eurolla – asiantuntija: "Meidän tietoomme tulee vain riitaisia tapauksia"

Perheet: Lasten luvattomat peliostokset jopa tuhansia euroja. Mobiilijätit eivät kerro, missä tilanteissa rahat voi saada takaisin.

Näyttelijä Riku Nieminen kertoi tällä viikolla Twitterissä, että ohjelmistoyhtiö Apple on palauttanut yli 3200 euroa, jotka hänen poikansa oli käyttänyt mobiilipeliostoihin. Nieminen sanoi, ettei pojalla ollut isän lupaa ostaa Brawl Stars -pelissä myytyjä virtuaalisia timantteja.

Vaikuttiko Niemisen julkisuus hyvitykseen? Kuluttaja- ja kilpailuviraston asiantuntija Matias Kinnunen muistuttaa, etteivät yritykset voi tehdä palautuksia pelkkää hyväntahtoisuuttaan, vaan myös laki voi edellyttää hyvityksen maksamista.

– Hyvitysten tekemisessä vaaditaan lain noudattamista. Yleisellä tasolla yritykset voivat maksaa hyvityksiä kohtuullisen myötämielisestikin, mutta meidän tietoomme tulee vain riitaisia tapauksia, Kinnunen sanoo.

Lapset saavat lain mukaan tehdä vain ”olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä ostoksia”, eivätkä yritykset voi siirtää kaikkea vastuuta vanhemmille.

– Tämä koskee myös mobiilipeleissä tapahtuvia ostoksia,

Tarkkaa rahasummaa, jota lapsi saa käyttää ei voi Kinnusen mukaan kuitenkaan määritellä.

– Jos on tehnyt satoja muutaman euron ostoksia, niin ne voidaan käsitellä yhtenä isompana summana. Meidät käsittelemät ongelmatapaukset alkavat yleensä jostain satasista, mutta tuhansiakin euroja voi tulla.

Virastolla ei ole tilastoja, kuinka usein esimerkiksi ohjelmistokauppoja pyörittävät Apple ja Google maksavat asiakkaille hyvityksiä Suomessa.

– Ihan varmasti niitä on maksettu jo pelaamisen suuren volyyminkin takia.

Niemisen tapaus vaikuttaa hänen mielestään keskimääräistä suuremmalta.

Brawl Stars -pelin julkaisseesta Supercell-yhtiöstä kerrotaan, että kaikki sovellusten maksuliikenne tapahtuu käyttäjän ja alustan tarjoajan välillä. Näin ollen myös hyvityspyynnöt menevät alustan tarjoajalle, Supercellin viestintäjohtaja Viivi Ali-Löytty kertoo.

–  Esimerkiksi Applen laitteiden käyttäjillä hyvityspyynnöt lähetetään Applelle.

Applelta todetaan Helsingin Uutisille, ettei se kommentoi yksittäisiä tapauksia, eikä hyvityskäytäntöjä yleiselläkään tasolla. Google vastaa ”kehittäneensä työkaluja, joiden avulla vanhemmat voivat estää ei-toivottujen ostosten tekemisen.”

Supercell lupaa, että asiakaspalvelu auttaa hyvityspyyntöjen tekemisessä.

–  Suhtaudumme vakavasti kaikkiin tapauksiin, joissa lapsi on tehnyt luvattomia ostoksia peleissämme. Tällaisissa tilanteissa asiakaspalvelutiimimme tekee kaikkensa, jotta rahat palautetaan asianmukaisella tavalla.

Ali-Löytty sanoo, että kaikkia Supercellin pelejä voi ladata ilmaiseksi ja niitä voi pelata maksutta.

– Peleissä on mahdollista tehdä pelin sisäisiä ostoja, joiden avulla voi esimerkiksi nopeuttaa pelin etenemistä, mutta ostot ovat täysin vapaaehtoisia.

Supercellin viestintäjohtaja suosittelee ostojen hallintaan muun muassa Applen laitteissa olevaa ominaisuutta, jolla lapsen ostoista lähtee vanhemmalle erillinen pyyntö hyväksyttäväksi.

– Meillä on kuukausittain satoja miljoonia pelaajia, joista vain noin promillelta tulee näitä hyvityspyyntöjä.

Kuinka voi varmistaa, ettei lapsen pelaamasta pelistä kilahda yllättävää laskua, vaikka kaikki varotoimet olisi tehty?

– On vaikea sataprosenttisesti varmistua, ettei riskiä olisi. Jos luottokorttitiedot on tallennettuina esimerkiksi useisiin palveluihin, alttius ongelmatilanteisiin on olemassa. Puhelinliittymän käyttöä rajoittavat estopalvelut toimivat ymmärtääkseni hyvin, jos estot ovat olleet päälle kytkettyinä, Matias Kinnunen sanoo.