Harrastus: Munkkiniemen Kivitorpankenttä on jäämässä osin rakentamisen alle.
Pesäpalloseura Puna-Mustien pelaajia kertyy arki-iltana harjoittelemaan Meilahden liikuntapuiston pesäpallokentälle, jossa on tekonurmi. Tänään harjoittelevat kuntopesistä pelaavat, PuMulla on kaksi joukkuetta kuntopesiksen sekasarjassa, eli joukkueissa on siis sekä naisia että miehiä.
– Veri vetää pesiksen pariin. Kun on kerran päässyt lätkimään kentältä ei malta pysyä poissa. Kun tarpeeksi pitkään katselin Superpesiksen pelejä, tuntui, että itsekin täytyy päästä lyömään palloa, kertoi Minna Ventilä.
Hän aloitti Puna-Mustissa juniori-ikäisenä, mutta lopetti harrastamisen teini-iässä. Ventilä palasi lajin pariin nelisen vuotta sitten.
– Harjoittelemme täällä Meilahden kentällä, pelit ovat Kivitorpankentällä Munkkiniemessä.
– Pesiksestä saa ihania kokemuksia, onnistumisen iloa, hyvästä suorituksesta tulee tosi hyvä fiilis, kuvailee Ventilä.
Harjoitukset ovat kaksi kertaa viikossa, niissä harjoitellaan pesäpallon perustekniikoita, kuten lyömistä, heittämistä ja pallon kiinniottoa sekä erilaisia pelitilanteita.
Tulee tosi hyvä fiilis.
– Paremmaksi pelaajaksi tullaan toistojen kautta.
Myös Kari Luomi pelasi pesäpalloa yläaste- ja lukioikäisenä Puna-Mustien junioreissa. Noin 20 vuoden tauon jälkeen hän on jälleen palannut pesiksen pariin.
– Se jäi vähän kalvamaan, kun lajin silloin nuorempana lopetin.
Luomin mukaan harrastajamäärä pesäpallossa on kasvanut heidänkin joukkueessaan.
– Olisiko pesis sitten nostanut päätään täälläkin päin.
Helsinkiläistä pesäpallohuumaa nostaa nyt erityisesti se, että pesäpalloseura Helsingin Roihun Roihuttaret-joukkue nousi Superpesikseen. Tänä vuonna 80 vuotta täyttävän Puna-Mustien poikien joukkue puolestaan nousi poikien Superpesikseen.
Helsingin Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi kesällä 2019 Vihdintien ja Huopalahdentien kaavarungon jossa osa alemmasta Kivitorpankentästä on osoitettu kerrostalovaltaiseksi asuntoalueeksi.
– Pesäpalloilijoiden kenttätarve ja huoli on meillä suunnittelijoilla hyvin tiedossa, asemakaavoitusarkkitehti Nina Välkepinta-Lehtinen Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta sanoo.
– Kivitorpanpuiston ylemmällä kentällä sijaitseva tilapäinen viipalekoulurakennus, eli päiväkotien ja koulujen väistötila, tulee poistumaan lähivuosina, jolloin kenttä vapautuu takaisin julkiseen liikunta- ja virkistyskäyttöön. Ylempi kenttä tulee siis jatkossa toimimaan yhtenäisenä isompana urheilukenttänä, osana asemakaavassa osoitettua puistoaluetta, Välkepinta-Lehtinen jatkaa.
Hänen mukaansa osa alemman kentän alueesta jää edelleen puistoksi ja suunnittelun edetessä tutkitaan mahdollisuuksia sijoittaa tälle alueelle esimerkiksi pienempiä kenttiä. Asemakaavatyön yhteydessä tullaan tarkastelemaan tarkemmin koko Kivitorpanpuiston toimintoja ja tilarakennetta.