Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Laajasalon sähkölautta voisi vähentää kaksi ruuhkabussia – näin kauan kestää matka keskustasta Kruunuvuorenrantaan

Kruunuvuorenrantaa palvelemaan suunnitellaan sähkölauttaa, joka liikennöisi ennen siltojen ja ratikkayhteyden valmistumista.

Lautta alkaisi kulkea Kruununhaan Meritullintorin ja Kruunuvuorenrannan välillä kesällä 2023. Lautan liikennöinnistä vastaisi HKL ja sillä voisi matkustaa HSL:n matkalipuilla.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että lautan matka-aika olisi 15 minuuttia ja reittiä liikennöitäisiin kahdella vähintään 150 matkustajaa ja 20–30 polkupyörää kuljettavalla sähkökäyttöisellä aluksella.

Kaupunginhallitus käsittelee sähkölautapilottia maanantaina.

– Sähkölauttapilotoinnissa on kyse täysin uudenlaisesta päästöttömästä akkukäyttöisestä jäissä kulkevasta lautasta. Hanke olisi ensimmäinen suomalainen sähkökäyttöinen kaupunkien sisäiseen liikenteeseen tarkoitettu ympäri vuoden liikennöivä lauttayhteys, kertoo tiedotteessa Suomenlinnan Liikenteen toimitusjohtaja Kari Noroviita.

Kokonaisinvestoinnin arvioidaan olevan 8–9 miljoonaa euroa ja lauttayhteys maksaisi vuodessa noin 1,4 miljoonaa euroa käyttökustannuksina. Vastaavasti Kruunuvuorenrannan bussiliikennettä voisi vähentää noin kahdella vuorolla ruuhka-aikana, arvioi HSL. Tämä toisi noin 100 000 euron säästöt.

Tänä kesänä vesiliikennettä kokeillaan Kruunuvuorenrannan ja Kauppatorin välillä pienimuotoisesti yhdellä lähdöllä päivässä suuntaansa, kokeilu on tarkoitus päättää jo 18. kesäkuuta.

Lisäksi Kruunuvuorenranta on pysäkkinä uudella vesibussireitillä Vallisaaren ja Hakaniemen välillä 12. kesäkuuta –15. elokuuta.

Helsingin saariston vesiliikenteen aikataulut löytyvät HSL:n reittioppaasta.