Aikuinen, jolla on aikaa – kouluvalmentaja Jamila tietää nimeltä kaikki Mellunmäessä sijaitsevan ala-asteen oppilaat

Kouluvalmentaja Jamila Heroum on oppilaille tuttu aikuinen. Taustalla kiipeilytelineessä viidesluokkalaiset Emmanuel (vas.), Baran, Amina, Rita ja Roosa (edessä). Marjo J. Rämö

Marjo Rämö

– Aina aikaa keskustella lasten kanssa.

Näin summaa työnsä parhaita puolia Mellunmäessä sijaitsevan Laakavuoren ala-asteen kouluvalmentaja Jamila Heroum.

Kouluvalmentajalla ei ole opetus- tai valvontavastuuta työssään. Hän on lasten apuna tunnilla tai seurana välitunnilla.

Sosionomin koulutuksen omaava Heroum kuuntelee, juttelee, pelaa fudista, auttaa riitojen sovittelussa ja vetää viikoittaista läksykerhoa, jossa pähkäillään tekemättä jääneiden läksyjen parissa.

Lapset myös tulevat herkästi kertomaan asioistaan tai pyytämään apua riidan sovittelussa.

– Jamila, toi haukkuu, kertoo kouluvalmentajan luokse juokseva oppilas ja keskeyttää haastatteluhetken.

Ja sitten selvitellään. Heroum kertoo, että lasten välituntiriitelyssä on usein kyse väärinkäsityksestä tai siitä, että tunteita ei osata hallita. Etenkin pihapelit saavat koulun kuumakallet kierroksille. Tunnetaitoja harjoitellaan myös viikoittaisella oppitunnilla, joilla Heroum on usein mukana.

260 oppilaan ala-asteella kaikki lapset tuntevat Heroumin ja hän tietää koulun kaikki lapset nimeltä.

Tunnetaitojen opetusta toivotaan oppiaineeksi kouluun – kansalaisaloite kerännyt jo 10 000 nimeä: "Empatian kokemista voi harjoitella"

Kouluvalmentajia on ollut helsinkiläisissä kouluissa vuodesta 2019.

Tänä lukuvuonna valmentajia on 19 koulussa.

Kouluvalmentajien työpanoksella kaupunki haluaa muun muassa ehkäistä syrjäytymistä, saattaa oppilaita tarvitsemiensa palveluiden piiriin, edistää kodin ja koulun yhteistyötä, kehittää oppilaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä itseilmaisua.

Jos kouluvalmentajalla herää erityistä huolta oppilaasta, hän keskustelee opettajan tai kuraattorin kanssa tai on yhteydessä lapsen huoltajiin.

Helsinkiläiskoulussa opetettiin lapsille tunne- ja vuorovaikutustaitoja: tulokset ällistyttäviä – "Tämä voisi olla kokonaan oma oppiaineensa"

Kaupungin teettämän kyselyn mukaan 90 prosenttia koulujen henkilöstöstä katsoi, että kouluvalmentajan työstä on ollut oppilaille hyötyä.

Hyöty nähtiin etenkin ristiriitatilanteiden ratkaisemisessa sekä lasten osallisuuden lisäämisessä. Ylimääräisestä aikuisesta hyötyivät niin hiljaiset oppilaat kuin vilkkaat tai käytöshäiriöiset.

Kouluvalmentajan palkkakustannukset tulevat koulun omasta budjetista. Kouluvalmentajan palkka sivukuluineen on noin 40 000 euroa vuodessa. 19 kouluvalmentajaa maksaa noin 760 000 euroa vuodessa.

Entä mitä Laakavuoren ala-asteen lapset ajattelevat kouluvalmentajansa työstä?

– Jamila auttaa ja kannustaa tunneilla ja auttaa läksyjen kanssa, sanoo 5.-luokkalainen Emmanuel.

– Jamilalle voi puhua tunteista, kertoo luokkakaveri Roosa.

"Lapset sanovat moikka ihan vain tarkistaakseen, että olen vielä täällä" – Resurssiopettaja Alina tuo kaivattua läsnäoloa oppilaiden uuteen arkeen

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut