Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen pitää poliisilta vaadittavan korostetun puolueettomuuden kannalta ongelmallisena sitä, että kaksi Black Lives Matter -mielenosoitusta valvonutta poliisimiestä meni valokuviin pidellen mielenosoituskylttejä.
Jääskeläisen mukaan mielenosoitusta valvomassa olevan poliisimiehen ei tule ottaa kantaa mielenosoituksen puolesta tai sitä vastaan, vaan hänen on pysyttävä neutraalina.
Poliisit olivat virkapuvussa paitsi turvaamassa kokoontumisvapauden käyttämistä nimenomaan myös valvomassa, että järjestäjä täyttää lain mukaiset velvollisuutensa.
Jääskeläinen korostaa, että kysymys ei ole siitä, mikä mielenosoituksen aihe oli ja kuinka yleisesti kannatettavana sitä mahdollisesti pidetään.
Vaikka poliisin velvollisuuksiin kuuluu rasismin vastustaminen, ei tämä oikeuta poliisimiehiä poikkeamaan puolueettoman valvojan roolista. Poliisin tulee toimia niin, että toiminta myös ulospäin näyttää puolueettomalta.
Poliisilta vaaditaan sen tehtävien luonteen vuoksi korostettua puolueettomuutta, Jääskeläinen toteaa. Oikeusasiamiehen mukaan onkin tärkeää, että poliisi pitää tarkasti huolen siitä, että epäilyille puolueellisuudesta ei synny kasvualustaa.
Viime vuoden kesäkuussa pidettyyn mielenosoitukseen osallistui ainakin 3 000 ihmistä, kun tuolloiset kokoontumisrajoitukset olisivat sallineet vain 500 osallistujaa. Sekä poliisi että mielenosoituksen järjestäjä joutuivat yllättävään tilanteeseen, kun paikalle tulikin moninkertaisesti enemmän ihmisiä kuin oli odotettu.
Poliisin toimenpiteet kokouksen päättämiseksi eivät Jääskeläisen mukaan viipyneet tavalla, joka olisi antanut hänelle aihetta toimenpiteisiin.