2000 päivää ministerinä toiminut Tuula Haatainen: Vastuuta ei voi jättää muille, itsensä pitää rokotuttaa

Tuore opetusministeri Tuula Haatainen vuonna 2003 ja Tuula Haatainen nyt, Haataisella on täynnä 2000 päivää ministerinä. com.pic./Mauri Ratilainen, Päivi Tuovinen
Karri Kannala

Karri Kannala

Työministeri Tuula Haataisella (sd.) tuli 28. toukokuuta täyteen merkittävä virstanpylväs – hän on istunut nyt 2000 päivää ministerinä. Ensimmäisen ministeripestin alkamisesta on aikaa yli 18 vuotta. Miten politiikka on muuttunut?

– Koko maailma ja Suomi ovat muuttuneet. Maailmanpolitiikan laineet heijastuvat tänne saakka, erityisesti poliittisen kulttuurin ja keskustelutavan muutosten muodossa. Sosiaalinen media on muuttanut keskustelukulttuuria valtavasti.

– Tuskin kukaan osasi vuonna 2003 edes ajatella, kuinka iso vaikutus silloin täysin tuntemattomalla somella on politiikkaan. Se on kärjistänyt kommentteja ja puheita. Kannan huolta siitä, miten säilytetään luottamuksen ilmapiiri. Jos se rapautuu, niin se on pienelle maalle tuhon tie. Eri mieltä voi, saa ja pitääkin olla, mutta keskustelua ei pidä aina viedä äärimmilleen, Haatainen pohtii.

Ministerin mielestä on huolestuttavaa, että iso enemmistö, esimerkiksi tavalliset työssäkäyvät ihmiset vain katsovat vierestä, että mitä ihmettä täällä tapahtuu.

– Poliitikkojen ja puolueiden pitää kantaa vastuunsa. Pitäisi puhua sisällöistä, eikä lähteä kärjistämään ja herjaamaan.

Työministerinä Haatainen on joutunut seuraamaan aitiopaikalta koronan antamaa iskua Helsingin ja Uudenmaan työllisyydelle. Julkisuudessa on arvosteltu Sanna Marinin (sd.) hallitusta siitä, että ministerit ovat kyllä vierailleet tehdaspaikkakunnilla, kun ikäviä yt-uutisia on tullut, mutta Uusimaa on jäänyt vähemmälle huomiolle. Kritiikkiä on tullut myös pääministerin ärhentelystä esimerkiksi metsäjätti UPM:n johdolle, kun se ilmoitti sulkevansa Kaipolan tehtaan.

Vastuuta ei voi jättää muille, itsensä pitää rokotuttaa.

– Kun pienehköllä paikkakunnalla suljetaan iso tehdas, on kyse valtavasta alueellisesta iskusta. Itse olen vieraillut esimerkiksi Kemissä, jotta ymmärrän tilannetta paremmin ja osaamme tukea aluetta ja ihmisiä oikein. Mitä tulee Kaipolaan ja pääministerin kommentteihin, niin se kuvasti vain turhautumista, että miksi juuri nyt. Ei hän sitä viestiä varmastikaan tarkoittanut siten, että yritys ei itse tekisi päätöstään.

– Yhtälailla olen ollut yhteydessä Vantaan kaupungin johtoon ja käynyt keskustelua, miten Aviapoliksen osaamiskeskittymän säilyttäminen turvataan. Täytyy myös muistaa, että Finnairin pääomittaminen on ollut hallitukselta merkittävä tukitoimi. Kyllä toimenpiteitä on Uudellamaalla tehty monia, mutta ne eivät täällä erotu niin selvästi kuin yksittäisellä tehdaspaikkakunnalla.

Samaan hengenvetoon Haatainen muistuttaa myös hallituksen päätöksistä yritystukien ja erityisesti yrittäjien työttömyysturvan suhteen, missä hän itse on ollut aloitteellinen.

Taistelu työllisyydestä ei kuitenkaan ole ohi, vaikka koronapandemia Suomessa onkin hiipumassa.

– Koronan aiheuttama kuilu lasten ja nuorten suhteen pitää kuroa kiinni. Lisäpanostuksia on tehty ja tehdään, esimerkiksi tukipetusta on oltava tarjolla riittävästi.

– Kannan myös huolta siitä, mikä yhteys koronalla on Helsingissä esiin pulpahteleviin nuorten väkivaltaisuuksiin ja lieveilmiöihin. Niitä ei pidä missään nimessä hyväksyä, kaikki tuki ja apu pitää antaa.

Nuorten näkökulmasta Haatainen pitää tärkeänä päätöstä oppivelvollisuuden jatkamisesta yli toisen asteen.

– Se osuu nyt juuri olennaiseen ja oikeaan saumaan. Itse tein jo aikanaan opetusministerinä tästä aloitteen vuonna 2004. Tämä osoittaa, että muutokset eivät politiikassa ole aina kovin nopeita.

Hallitusta on syytetty löysistä puheista ja uskottavien työllisyystoimien puutteesta. Kehysriihessä kiistaa syntyi myös siitä, että lasketaanko työllisyysvaikutukset valtiovarainministeriön vai muiden ministeriöiden laskelmiin pohjautuen.

– Otetaan esimerkiksi kuntien suurempi rooli työllisyystoimissa, josta kehysriihessä tehtiin päätös. Elinkeinopolitiikka, koulutus ja työllisyyspalvelut kohtaavat jatkossa paremmin ja ovat lähempänä kuntalaista. Olen varma, että tällä on vaikuttavuutta.

Akuutissa tilanteessa työllisyys on kuitenkin paljolti kiinni siitä, miten nopeasti korona Suomessa laantuu. Siksi kokeneella ministerillä on kansalaisille painokas viesti.

– Virusmuunnokset ovat riesa, joka aiheuttaa epävarmuutta. Onneksi rokotukset tehoavat. Rokotuksista on kiinni myös työllisyys ja työpaikat, vastuuta ei voi jättää muille, itsensä pitää rokotuttaa.

Kuka?

Tuula Haatainen

Syntymäaika ja -paikka: 11.2.1960 Tuusniemi.

Kotipaikka: Helsinki.i

Haataisella on kaksi aikuista lasta.

Poliittinen ura:

Työministeri 10.12.2019–

Sosiaali- ja terveysministeri (Vanhanen) 23.9.2005–19.4.2007

Opetusministeri (Vanhanen) 24.6.2003–23.9.2005

Opetusministeri (Jäätteenmäki) 17.4.2003–24.6.2003

Kansanedustaja 1996–2007, 2015–

Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies 7.6.2019–10.12.2019

Eduskunnan toinen varapuhemies 5.2.2018–16.4.2019

Muu työura:

Suomen kuntaliiton varatoimitusjohtaja 2012–2015

Helsingin kaupungin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtaja 2007–2012

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut