Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin keskustan elinvoimasta tehtiin selvitys – vaatealan liikkeitä on 30 vähemmän kuin vuosi sitten, ravintolat pitäneet varsin hyvin pintansa

Tuore Elävät Kaupunkikeskustat ry:n vuosittainen elinvoimalaskenta kertoo, että Helsingin keskusta-alueen elinvoima on laskenut hieman edellisvuodesta.

Koska koronapandemian vaikutukset ovat kohdistuneet nimenomaan kaupunkien keskustoihin, laskua voidaan pitää kuitenkin yllättävän pienenä. Ravintoloita on liki yhtä paljon kuin vuosi sitten, mutta myymälöitä on vähemmän.

Ravintoloiden osuus lauantaisin palvelevista liikkeistä on noussut huolimatta siitä, että niiden kappalemäärä on vähentynyt. Ravintoloiden määrä on Helsingissä viimeistä kolmea vuotta tarkasteltaessa vähentynyt vain hieman. Viimeisen vuoden aikana niiden määrä on laskenut 14 kappaleella. Ravintolat ovat säilyttäneet asemansa hyvin myös kaupunkikeskustoissa yleisesti.

Myymälöiden määrä on vähentynyt tutkimuksen mukaan jo ennen koronarajoituksia eli viimeisen kolmen vuoden ajan. Kivijalkakauppojen haasteena on jo pitkään jatkunut kaupan murros, kuten kiristynyt kansainvälinen kilpailu, erityisesti verkkokaupassa, sekä kuluttajakäyttämisen muutos.

Kaupan toimialoja tarkasteltaessa löytyy kuitenkin myös kasvua, sillä kauneus- ja hyvinvointipalvelut ovat lisääntyivät 23 toimipaikalla viimeisen vuoden aikana. Toimialoista muotikauppa ja asusteet ovat kärsineet viime vuonna eniten, sillä alan liikkeitä oli 30 vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Kaikista Helsingin keskustan liiketiloista vähittäiskaupan ja ravintoloiden osuus oli tänä vuonna 58,1 prosenttia. Lauantaisin palvelevista liikkeistä 36,8 % oli ravintoloita ja kahviloita.

– Helsingin keskusta tulee säilyttämään paikkansa, kunhan ydinkeskusta mukautuu ja tarjoaa syitä tulla juuri keskustaan. Esimerkiksi kulttuuri- ja tapahtumatarjonnalla on mahdollisuus kasvattaa keskustan vetovoimaa merkittävästi. Myös erikoiskaupat voivat pärjätä palvelulla ja tarjoamalla sellaisia elämyksiä, joita verkossa ei voi kokea, sanoo tiedotteessa Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva.

Osana elinvoimalaskentaa selvitettiin myös Helsingin keskustan kauppa- ja palveluliikkeiden verkkokauppa ja verkkopalvelut toimialoittain. Keskustan kaupoista verkkokauppa löytyi peräti 67,8 prosentilta ja ravintoloiltakin 60,4 prosentilta. Eniten verkkokauppoja löytyi tavarataloilta, hypermarketeilta ja päivittäistavarakaupoilta.

Laskennan aikaan Helsingin keskustassa oli remontissa 124 liiketilaa, mikä kertoo siitä, että kiinteistönomistajat investoivat keskustaan ja että tiloihin on kiinnostuneita tulijoita.

Tyhjien liiketilojen määrä on puolestaan pysynyt lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna.

Laskennasssa eivät ole mukana muutokset 12. toukokuuta 2021 jälkeen.