Renkaat voivat kulua sähkö- ja hybridiautoissa yllättävän nopeasti loppuun, koska nämä autot painavat enemmän kuin bensiinillä ja dieselillä kulkevat autot.
Akun painon vuoksi sähkö- ja hybridiauton renkailta vaaditaan parempaa kantavuutta ja pitokykyä sekä ajomukavuuden takia tavanomaista pienempää rengasmelua. Suuri tehokin vaikuttaa siihen, että vetävät pyörät voivat kulua tavanomaista nopeammin vaihtokuntoon.
– Sähkö- ja hybridiautojen tekniikka ja esimerkiksi akut painavat sen verran paljon, että renkailta vaaditaan hyvää kantokykyä. Esimerkiksi takavetoisen hybridiauton leveät ja matalaprofiiliset vetävät renkaat voivat kulua nopeasti, kertoo vakuutuskonsernin LähiTapiolan autopalveluista ja liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri tiedotteessa.
Alaviiri toteaa, että hänen oman kokemuksensa mukaan jopa reilusti alle 20 000 ajokilometrin jälkeen takarenkaiden uusiminen voi tulla kyseeseen.
– Tätä asiaa moni uuden sähköauton omistaja ei ehkä tule ajatelleeksi.
Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen on samoilla linjoilla renkaiden nopeamman kulumisen kanssa. Sitä selittävät hänen mukaan sähkömoottoreiden suurempi vääntö ja auton akkujen paino.
– Esimerkiksi lähtö, kaarreajo ja hidastaminen kuluttavat sähköauton renkaita enemmän kuin perinteisen polttomoottoriauton, Heiskanen sanoo Lähitapiolan tiedotteessa.
Ajoturvallisuuden tähden suositellaan, että kaikki renkaat olisivat keskenään samanlaisia, mutta vähintään samalla akselilla olevat renkaat olisi vaihdettava samalla kertaa.
Vaikka autolla ajaisi vähän, menettävät renkaat ikääntymisen myötä parhaita ominaisuuksiaan. Ikääntyessään kumi kovettuu.
Yleisen nyrkkisäännön mukaan autonrenkaat on hyvä uusia noin kuuden vuoden välein tai aiemmin, jos ne ovat silmin nähden kuluneet.
Vuosia vanhan, mutta vähän ajetun renkaan ulkonäössä ei välttämättä huomaa mitään erityisiä muutoksia, joten siksi moni saattaa luottaa siihen, että rengas on vielä kunnossa. Liikenneturvan mukaan noin joka kuudennessa kuolonkolarissa mukana olleessa ajoneuvossa on jokin renkaisiin liittyvä riski.
– Kymmenen vuotta vanhalla renkaalla en suosittele enää ajamaan lainkaan, mieluiten renkaat tulisi vaihtaa kuuden vuoden välein. Kun ottaa huomioon, että autokantamme keski-ikä on 12 vuotta, tulisi renkaiden uusimisesta huolehtia ikääntymisen takia sinä aikana vähintään kerran, vaikka ajomäärät olisivat vähäisiä, Alaviiri sanoo.
Hän kehottaa tarkkailemaan rengaspaineita säännöllisesti, mutta myös auton käytön mukaan.
Jos tiedossa on esimerkiksi mökkimatka, jota varten auto pakataan ääriään myöten täyteen, tulisi renkaiden painetta lisätä.
– Harva tulee tarkastaneeksi ilmanpaineita riittävän usein. Ilmanpaineella on vaikutusta myös polttoaineen kulutukseen ja rengasmeluun. Esimerkiksi kesäsateella ajaessa renkailta vaaditaan erityisen hyvää pitokykyä, Alaviiri sanoo.