Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

USU: Yo-kirjoituksissa vain neljä ainetta kirjoittavien määrä romahtanut – pian mahdollisuus poistuu kokonaan

Vain harva ylioppilaskokelas kirjoittaa enää vähimmäismäärän eli neljä ainetta. Heidän osuutensa kaikista kokelaista on viidessä vuodessa pudonnut noin 20 prosentista alle 10 prosentin. Tänä keväänä heitä oli ennätyksellisen vähän, 2 078 opiskelijaa.

Pian mahdollisuus neljän aineen kirjoittamiseen poistuu kokonaan, sillä kirjoitettavien aineiden vähimmäismäärä nousee ylioppilastutkinnon uudistuksen myötä viiteen, kertoo Uutissuomalainen.

Toisen kotimaisen kielen ylioppilaskoetta ei palauteta pakolliseksi ainakaan aivan lähivuosina, vaikka tämä on kirjattu nykyisen hallituksen hallitusohjelman tavoitteeksi. Hallitusohjelmaan sisältyy myös laajempi toisen kotimaisen kielen, eli suomen tai ruotsin, oppimisen vahvistamista koskeva kirjaus. Asiaa koskeva valmistelu on alkanut opetus- ja kulttuuriministeriössä (OKM).

– Osana valmistelua tulee tarkasteluun myös ylioppilastutkinnon pakollisuuteen liittyvä kirjaus, kertoo johtaja Tiina Silander OKM:stä Uutissuomalaiselle.

Lukiolaisten liitto ei ole uudistuksesta hyvillään. Liitto olisi toivonut, että kirjoituksissa olisi jatkossakin tarjolla vähemmän työtä vaativa vaihtoehto.

– Suurin syy on varmasti korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus, jonka seurauksena opiskelemaan voi päästä suoraan ylioppilastodistuksella. Useimmilla aloilla otetaan huomioon viiden tai kuuden aineen pisteet, joten käytännössä täytyy kirjoittaa enemmän kuin neljä ainetta, jotta todistuksella saa opiskelupaikan, Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Emilia Uljas arvioi.