Keikka: Maailmantähdet sivuutettiin, kun Eppu Normaali ja Tampere Filharmonia uudistavat Uros Liven avajaisissa viiden vuoden takaisen Ratinan yhteiskeikkansa.
Tampereen uuden Uros Live -areenan avajaispäivä ja avajaisten pääesiintyjä on julkistettu.
Keskiviikkona 15. joulukuuta pidettävissä avajaisissa esiintyy Eppu Normaali yhdessä Santtu-Matias Rouvalin johtaman liki Tampere Filharmonian kanssa. Vierailevana pianistina lavalle nousee Iiro Rantala.
Areenan myyntijohtaja Elina Tikkakosken mukaan valintaa vaikeutti se, että tarjokkaita uuden jättikonserttipaikan avajaisten esiintyjäksi oli paljon.
– Kun takana on kuukausien tapahtumasulku, meille oli selvää, että esiintyjän on oltava kotimainen. Avajaistapahtumassa yhdistyvät paikallisuus ja kansainvälisen tason show. Musiikkikin menee varmasti vauvasta vaariin.
Tikkakosken mukaan kotimaisuus ja paikallisuus oli niin vahva lähtökohta, että Eppu Normaali–Tampere Filharmonia -kombinaatio sivuutti tarjolla olleet ulkomaiset huippuesiintyjät. Kiinnitys lyötiin lukkoon yhtyeen ja Tampere Filharmonian kanssa kevään aikana. Kiinnostus oli alusta asti molemminpuolista.
– Hyvissä ideoissa käy niin, ettei kumpikaan muista, kumpi sanoi se ensin, tiivistää rumpali-toimitusjohtaja Aku Syrjä.
Avajaistapahtumassa yhdistyvät paikallisuus ja kansainvälisen tason show.
Konsertissa kuullaan läpileikkaus yhtyeen jättihiteistä orkesterisovituksina. Edellisen kerran Eppu Normaalin ja Tampere Filharmonian yhteiskokoonpano nähtiin viisi vuotta sitten vuonna 2016 loppuunmyydyllä Tampereen Ratinan stadionilla ja Espoon Metro-Auto -areenalla.
– Biisilistaa ei tälläkään kertaa tulla julkistamaan etukäteen, tarkentaa kitaristi Pantse Syrjä.
Tampere Filharmonian kapellimestari Santtu-Matias Rouvali odottaa kuumeisesti mittoja orkesterille tulevasta tilasta.
– Tarkoitus on saada maksimimäärä eli 60 soittajaa. Näin isoa kokoonpanoa ei olekaan ollut koossa vähään aikaan. Mukava tehdä tämä paikallisin voimin. Meillä on Eppujen kanssa hyvä kombo, kertoo Rouvali.
Avajaiset ehditään järjestää vain päivää ennen jo aiemmin tiedotettua Popedan Uros Live -areenan keikkaa. Joulukuussa areenassa nähdään lisäksi muun muassa Nightwish ja tammikuussa Lumikuningatar-jääshow ja Andrea Boccelli.
– Avajaisissa tullaan näkemään myös muita visuaalisesti näyttäviä ohjelmanumeroita, joita tukee areenan uudella tekniikalla toteutettu vahva visuaalinen show. Ohjelma tarkentuu myöhemmin, Tikkakoski täydentää.
Myyntijohtajan mukaan areenan ensimmäinen vuosi on lähes täynnä konserttien, jääkiekkopelien ja muiden tapahtumien osalta.
– Hiljaiselon keskellä olemme yhteistyökumppaniemme kanssa kehittäneet uusia konsepteja ja digitaalisia palveluita parhaan asiakaskokemuksen takaamiseksi.
Lipunmyynti avajaistapahtumaan alkaa Lippupisteessä perjantaina kello 9.00.