etäKoronaepidemia räjäytti etävastaanottojen suosion Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä viime vuonna.
Tänä vuonna moni etävastaanotolla käynyt on voinut kuitenkin yllättyä, sillä vuoden alusta lähtien etävastaanotosta on tullut potilaalle lasku. Aiemmin niin sanotuista e-käynneistä laskutettiin vain potilaan kotikuntaa.
– Etäkäynti on ihan tavallinen vastaanotto. Sitä ei voi maksutta tehdä, koska se vie meiltä lähes samat kulut. Siinä menee lääkärin ja sairaanhoitajan aikaa, perustelee muutosta Husin kehittämisjohtaja Visa Honkanen.
Hänen mukaansa etävastaanotot olivat aiemmin ilmaisia, koska kyseessä oli silloin kokeileva toiminta.
Etävastaanoton hinta on 20 prosenttia halvempi kuin lähivastaanoton.
Pandemia kasvatti etävastaanottojen määrää Husissa jyrkästi viime vuonna: vuonna 2019 niitä oli vajaat 3 800, pandemiavuonna 2020 jo yli 78 000.
Etäkäynti on ihan tavallinen vastaanotto.
Kehittämisjohtaja Visa Honkanen, Hus
– Pandemian vuoksi etäkäynnit ovat lisääntyneet enemmän kuin ehkä normaalioloissa olisivat, toteaa vastuualuejohtaja Sirpa Arvonen Husin tietohallinnon sähköisistä asiointipalveluista.
Hänen mukaansa etävastaanottoja on haluttu pandemia-aikana lisätä, jotta aikoja ei peruttaisi kokonaan.
– Jos vastaanottoja olisi vain peruutettu, hoitovelka olisi pitkä. Se on pandemian takia joka tapauksessa kasvanut.
Visa Honkasen mukaan Husin tavoitteena on edelleen merkittävästi kasvattaa etäkäyntien määrää.
– Emme missään nimessä käytä etävastaanottoja läheskään niin paljon kuin asiakkaan näkökulmasta olisi fiksua.
Tilastojen perusteella tavoitteesta ollaan jäljessä. Tämän vuoden tammi-huhtikuussa etävastaanottojen määrä nimittäin laski hienoisesti verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon (viime vuonna 20 200, tänä vuonna 19 200).
Vaikka etävastaanotot ovat lisääntyneet, ne eivät ole lisääntyneet yhtä paljon kuin tavalliset vastaanotot ovat vähentyneet. Lähivastaanottoja oli Husin tilastojen mukaan koko viime vuonna lähes 208 000 vähemmän kuin vuonna 2019.
– Pois on jäänyt paljon vastaanottoja, joita ei olisi voinut hoitaa etänä, Honkanen toteaa.
Helsingin Uutisiin otti yhteyttä Husin potilas, joka yllättyi etävastaanottolaskusta. Lasku tuli hänen mukaansa vain viiden minuutin puhelinkeskustelusta. Sellaiset ovat hänen mukaansa aiemmin olleet potilaalle maksuttomia hoitopuheluita.
Sirpa Arvonen kertoo, että hoitopuhelut ovat maksuttomia edelleen. Sairaanhoitopiirin suoritekäsikirjan mukaan hoitopuhelu on lyhyt puhelinkeskustelu, jossa esimerkiksi kuullaan tutkimustuloksia ja sovitaan jatkohoidosta.
– E-käynti (etävastaanotto) puolestaan korvaa varsinaisen vastaanottokäynnin kestoltaan ja sisällöltään. Vuorovaikutustilanteen ja hoitotapahtuman pitäisi vastata vastaanottokäyntiä, Arvonen kertoo.
Arvosen mukaan ero hoitopuhelun ja etävastaanoton välillä on myös se, että jälkimmäisestä potilaalle on tullut ilmoitus vastaanottoajan varaamisesta. Potilas voi vaihtaa lähivastaanoton etäyhteyksiin omasta aloitteestaan tai Hus voi ehdottaa sitä.
Myös Visa Honkanen kuvailee, että kyseessä on etävastaanotto, kun se korvaa sairaalassa tehdyn vastaanottokäynnin.
Etävastaanotto hoidetaan Husissa pääsääntöisesti videoyhteydellä. Jos videoyhteys ei onnistu, voidaan käyttää myös puhelinta.
Lukija epäili, että etäkäynneiksi olisi Husissa alettu merkitä myös hoitopuheluita.
Husin tilaston mukaan myös hoitopuheluiden määrä on kuitenkin kasvanut viime vuosina tasaista tahtia. Vuodesta 2017 niitä on ollut jokaisen vuoden ensimmäisinä neljänä kuukautena noin 10 000 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.
Tammi-huhtikuussa 2021 hoitopuheluita soitettiin tilaston mukaan lähes 153 000, kun luku viime vuoden vastaavaan aikaan oli runsas 143 000.
Visa Honkanen arvelee, että tällä hetkellä e-vastaanottoja merkitään enemmän hoitopuheluiksi kuin päinvastoin.
– Siinä meidän pitää olla todella tarkkana, että hoitopuhelu on hoitopuhelu, hän korostaa.
E-käyntien maksullisuudesta ei Husin mukaan ole tullut kovin paljon palautetta potilailta.
Kaikista asiakaspalautteista 0,6 prosenttia eli 26 kappaletta on tänä vuonna koskenut asiakasmaksuja, mutta tilastosta ei selviä, onko niissä kyse e-käynnistä vai jostakin muusta maksusta.
Jos potilas kokee saaneensa perusteettomasti laskun, hän voi tehdä laskusta oikaisupyynnön 30 päivän kuluessa.