Matka-aika pitenee, vuoroja perutaan – Lähiliikenteessä on nyt paljon muutoksia ratatöiden vuoksi

VR kehottaa K-junalla matkustavia vaihtamaan junaa kesällä Hiekkaharjun asemalla. Arkisto/Armi Suojanen

Minna Harmaala

Pääkaupunkiseudun ja ympäryskuntien lähiliikenteessä on kesän aikana paljon muutoksia alkaen tästä päivästä eli maanantaista 7. kesäkuuta. Muutokset kestävät elokuun 29. päivään saakka Syynä ovat ratatyöt. Keravalla muutoksia aiheuttavat uuden asetinlaitteen asentaminen, Pukinmäessä puolestaan Kehä I:n ylittävää ratasiltaa korjataan kesän aikana. Asiasta ovat tiedottaneet sekä VR että HSL.

Ratatöiden vuoksi K-, I-, P-, D-, Z- ja R-junien matka-ajat pitenevät, junavuoroja korvataan busseilla ja joitakin vuoroja myös perutaan.

Eniten muutoksia on K-junilla ja Pukinmäen aseman liikenteessä. Z-junat puolestaan liikennöivät osan kesää vain Lahdesta Haarajoelle, mistä matkataan korvaavalla bussilla Keravalle.

HSL suositteleekin suunnittelemaan matkustamista etukäteen ja varaamaan matkoihin tavallista enemmän aikaa.

Näin junien kulku muuttuu

K-junat: Juna liikennöi arkisin kello 5.30–19.30 vain Tikkurilan ja Keravan välillä pääosin 20 minuutin vuorovälein. 7.–27.6. ja 16.–29.8. juna kulkee kuitenkin ruuhka-aikoina 10 minuutin vuorovälein. Ruuhka-ajat ovat arkisin kello 6.30–8.30 ja 15.30–17.30.

Muina aikoina K-junat kulkevat 20 minuutin vuorovälein Helsingin ja Keravan välillä.

K-junat Keravan suuntaan eivät pysähdy Pukinmäessä arkisin kello 5.30–23 eivätkä viikonloppuisin noin kello 7.30–23. Yöllä junat kulkevat normaalisti.

VR suosittelee, että K-junalla Helsingin suuntaan matkustavat vaihtavat P-junaan jo Hiekkaharjussa. Keravan suuntaan matkustettaessa puolestaan kannattaa matkustaa Hiekkaharjuun asti I-junalla.

Vuoroja perutaan ja harvennetaan, matka-ajat venyvät ja laiturit muuttuvat – katso tästä, miten Suomen suurimpiin kuuluva turvalaiteremontti vaikuttaa junien kulkuun tänä kesänä Vantaalla ja koko maassa

I- ja P-junat: I- ja P-junat liikennöivät arkisin päivällä ja yöllä 10 minuutin vuorovälein. Ilta-aikaan eli noin kello 19.00–23 vuoroväli on kuitenkin 20 minuuttia.

Viikonloppuisin I- ja P-junat liikennöivät aamusta iltaan 20 minuutin vuorovälein kello 7.30–23. Yöaikaan junat liikennöivät normaalisti.

I-junat eivät pysähdy Pukinmäessä arkisin noin kello 5.00–23 eivätkä viikonloppuisin noin kello 8–23.

D-junat: D-junat eivät kulje lainkaan 7.6.–15.8. Ruuhka-aikoina Hämeenlinnasta pääsee Helsinkiin aamulla ja Helsingistä Hämeenlinnaan iltapäivällä R-junalla.

Z-junat: Z-junien matka-aika Helsingin ja Lahden välillä pitenee 6–8 minuuttia 7.6.–15.8.

Valtaosa Z-junavuoroista perutaan Helsinki–Haarajoki-väliltä 21.6–6.7. ja 16.–22.7. Junat liikennöivät Haarajoen ja Lahden välillä. Kouvolan ruuhkajunat ajetaan Helsinkiin ja Helsingistä Kouvolaan asti, samoin kuin aamun ensimmäiset ja illan viimeiset vuorot.

Keravan ja Haarajoen rautatieasemien välillä on korvaava bussikuljetus linjalla linja 979X. Bussit kulkevat kerran tunnissa.

R-junat: Matka-aika pitenee viidellä minuutilla 7.6.–15.8.

R-junat liikennöivät läpi päivän pääosin 30 minuutin vuorovälillä. 7.–27.6. ja 9.–15.8. ajetaan lisäksi arkisin ylimääräiset ruuhka-ajan lisäjunat Riihimäeltä kello 6.59 ja Helsingistä kello 16.24.

Korjattu 8.6.2021 kello 10.32: Korjattu Z-junien vuoronperumisten alkamisajankohta. Oikea päivämäärä on 21.6. , ei 28.6.

Ajo Keilarantaan muuttuu ensi maanantaina raidejokerin työmaan vuoksi

HSL hakee miljoonasäästöjä bussiliikenteestä koronan vietyä matkustajat – ruuhka-ajat lyhenevät, vuorovälejä harvennetaan

HS: Sähköpotkulautayhtiö pystyy jäljittämään väärin jätetyn potkulaudan käyttäjän – ajokieltoja jaettu vain vähän

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut