Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tutkija: Tässä on vaalien kovin häviäjä – "Näyttää ottavan ruttua etenkin suurissa kaupungeissa"

Politiikan tutkija Antti Ronkainen sanoo, että kuntavaalien tuloksesta on tulossa monella tapaa yllättävä.

Vaaleja sävyttää historiallisen alhainen äänestysaktiivisuus. Valtakunnallisesti aktiivisuus on vain 55,1 prosenttia.

Vaalien selvä voittaja näyttää Ylen kello 22.15 julkaiseman ennusteen mukaan olevan kokoomus.

Ronkaisen mukaan selvä ykkössija on voitto etenkin puoluejohtaja Petteri Orpolle.

– Tämä tarkoittaa samalla sitä, että kokoomus menee seuraaviin eduskuntavaaleihin Petteri Orpon johdolla, Ronkainen arvioi.

Myös SDP:n Sanna Marin voi olla tulokseen kohtalaisen tyytyväinen, vaikka puolue olikin Ylen ennusteen mukaan matkalla kohti historiansa heikoimpia, ellei kaikkien aikojen heikointa, kuntavaalitulosta.

– Kun taustalla on alavireinen gallupkehitys ja pääministerin aamupalakohu, uskon, että Marin voi olla tulokseen kuitenkin kohtalaisen tyytyväinen.

Kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi oli Ylen ennusteen mukaan päätymässä keskusta. Vaikka keskusta menettääkin roimasti kannatustaan viime vaaleista, on puolue päihittämässä gallupit. Se on Ronkaisen mukaan yllätys.

– Tätä selittänee se, että vaalien äänestysaktiivisuus on alhaisin sitten toisen maailmansodan. Keskustalaiset ovat kuitenkin käyneet äänestämässä, Ronkainen analysoi.

Vaalien alisuorittajiin Ronkainen laskee perussuomalaiset, joka oli Ylen ennusteen mukaan jäämässä niukasti keskustan taa. Viime vaaleihin nähden puolue nostaa kannatustaan reilusta.

– Mutta gallupit antoivat odottaa perussuomalaisille selvästi parempaa, Ronkainen sanoo.

Vaalien suurin häviäjä näytti ennusteen mukaan olevan vihreät. Ronkainen arvioi, ettei viime vaalien menestyspuolue ollut varautunut niin suureen pudotukseen kuin Ylen ennuste sille lupasi.

– Vihreät näyttää ottavan ruttua etenkin suurissa kaupungeissa. On vielä ennenaikaista sanoa mistä se voi johtua. Onko ehkä niin, että vihreiden liberaalisiivestä on vaihdettu kokoomukseen ja vasemmistosiivestä demareihin, Ronkainen miettii.

Ylisummaan vaaleista tuli Ronkaisen mukaan todella yllätykselliset.