Villieläinten tekemät vahingot ovat lisääntyneet merkittävästi mökeillä. Erityisesti vahinkoa tekevät näädät, oravat ja minkit.
Myös myrskytuhot ja erilaiset irtaimiston rikkoutumiset ovat koetelleet mökinomistajia.
Viime vuonna villieläinvahingot lisääntyivät mökeillä 75 prosenttia verrattuna viiteen edelliseen vuoteen, ilmenee vakuutusyhtiö Ifin tilastoista.
– Nämä ovat pahimmillaan mittavia vahinkoja, kun esimerkiksi mökin yläpohjaan pesiytynyt näätä on tehnyt suurta tuhoa syömällä eristeitä ja sotkemalla paikkoja. Korjauskustannukset nousevat tuhansiin, välillä jopa kymmeniin tuhansiin euroihin asti, kuvaa Ifin mökkivakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen tiedotteessa.
Hän neuvoo suojautumaan eläinten tekemiltä vahingoilta verkottamalla tiheäsilmäisellä metalliverkolla kaikki sisälle rakenteisiin vievät aukot. Ennen verkotusta on varmistettava, ettei sisällä ole jo eläimiä.
– Turvallisin aika suojatoimille on loppukesä, jotta rakenteisiin ei jää poikasia jumiin, Utunen sanoo.
Useampi kesä- ja syysmyrsky koetteli Suomea viime vuonna ja sitä myöten myös myrskyvahinkojen määrä kasvoi.
Myrskyissä tuhoa tekevät erityisesti rakennusten päälle kaatuvat puut sekä voimakkaat sateet, jotka aiheuttavat esimerkiksi vuotoja kattoon.
– Mökillä kannattaa arvioida pihan puiden kuntoa ja kaataa huonokuntoiset puut erityisesti, jos ne voivat ulottua rakennusten, sähkölinjojen tai pysäköintialueen päälle. Myös katon kunto on tarkistettava ja varmistettava, että vesikourut vetävät ja katolta tulevat sadevedet ohjautuvat pois talon vierustoilta, Utunen opastaa.
Mökeillä hajosi myös runsaasti esimerkiksi jääkaappeja ja muita kodinkoneita. Koronapandemian takia mökeillä vietettiin tavallista enemmän aikaa.
Utusen mukaan mökeille tuodaan edelleen tyypillisesti kotoa vanhempaa elektroniikkaa, joka saattaa hajota ihan vain kovemman kulutuksen vuoksi.
– Tämä kannattaa huomioida etenkin, jos kyseessä on mökillä olon kannalta kriittinen laite. Vanhoissa sähkölaitteissa on huomioitava myös paloturvallisuus, eli laitteen käyttö täytyy lopettaa heti, jos havaitsee sen toiminnassa jotakin poikkeavaa.