Kenestä Jussi Halla-ahon seuraaja? – Riikka Purra kertoo nyt aikeistaan Twitterissä
2
Jussi Halla-ahon ilmoitus luopua puolueen puheenjohtajan tehtävästä herätti keskustelun siitä, kuka on seuraaja. Riikka Purra ilmoitti omista aikeistaan Twitterissä. Päivi Tuovinen
Katso isompi kuvaRiikka Purra oli yksi Kirkkonummen kuntavaalien ääniharavista. Hän on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Anneli Tuominen-Halomo
Perusuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon ilmoitus luopua puoluejohtajan tehtävästä aloitti heti arvuuttelut puolueen seuraavasta puheenjohtajasta.
Halla-aho ilmoitti päätöksestään maanantaina, mutta sanoi kertoneensa aikeistaan lähipiirilleen jo viime kesänä. Puoluejohdolle hän sanoi paljastaneensa asian alkuvuonna ja eduskuntaryhmälle sekä puoluevaltuustolle kuntavaalien jälkeen.
Halla-ahon seuraaja valitaan elokuussa puoluekokouksessa Seinäjoella.
Yhdeksi vahvimmista seuraajaehdokkaista on mainittu jo pidemmän aikaa puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Riikka Purra, 44, Kirkkonummelta.
– Olen pettynyt Jussin päätöksen takia, mutta ymmärrän ja tietenkin kunnioitan sitä. Arvostan suuresti hänen tekemäänsä työtä ja olen kiitollinen, että olen saanut työskennellä hänen kanssaan. Kiitos yhteydenotoista koskien ehdokkuuksia. En osaa vielä vastata. Kerron, kun osaan, Purra kirjoitti.
Purra on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Hän työskenteli aiemmin poliittisena suunnittelijana puoluetoimistossa. Viime eduskuntavaaleissa hän sai 5 960 ääntä.
Purra valittiin juuri Kirkkonummen kunnanvaltuustoon erittäin suurella yli 1 300 äänimäärällä.
Purran ohella Halla-ahon seuraajaehdokkaana on mainittu muun muassa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ja europarlamentaarikko Laura Huhtasaari. Huhtasaari ilmoitti kuitenkin jo maanantaina, ettei hän aio tavoitella puheenjohtajan paikkaa.