Korona teki ruoka-avun vapaaehtoisista osin järjestyksenvalvojia – Näin tutkija kehittäisi elintarvikejakelua
2
Ruoka-avussa ei toimi vain yksi malli, koska tuen tarvitsijoita on laidasta laitaan. Kuvituskuva. Rune Kjelseth
Katso isompi kuvaRuoka-apua tutkinut Rosa Huotari sanoo, että yksinäisyys on monella päällimmäinen tunne, jonka pandemia toi. Rosa Huotari
Leipä: Jollekin ruokakassin jonotus on mieluisampi vaihtoehto kuin yhteisöruokailu, toteaa kaupunkiteologi.
Kaisa Paastela
| Päivitetty
Yksinäisyys on korostunut ruoka-avussa korona-aikana, sanoo kaupunkiteologi Rosa Huotari.
– Se on yksi ensimmäisistä asioista, joka nousee esiin, kertoo yhteisöllisen ruoka-avun toimijoita ja asiakkaita isoissa kaupungeissa haastatellut Huotari.
Samalla ruokailuita pyörittävien, myös vapaaehtoisten, rooli on muuttunut keskustelevasta kanssakulkijasta järjestyksenvalvojaksi, jonka pitää tarkkailla koronaturvallisuutta.
– Sillä voi olla vaikutusta myös ruokajaon ilmapiiriin, pohtii väitöskirjaa tekevä Huotari.
Korona on väistämättä vaikuttanut monin tavoin. Muun muassa sosiaalista tukea ja palveluita on ollut tarkoitus tuoda osaksi yhteisöruokaluita. Toiminta oli monessa paikassa juuri saatu alkuun, kun se katkesi koronaepidemiaan.
– Joduttiin ikään kuin ottamaan takapakkia ja palaamaan perinteiseen malliin, eli jakamaan ruokakasseja.
Heitä on yllättävän paljon.
Osa ruokailuista keskeytettiin kokonaan ja joihinkin tuli ajanvaraus. Se taas nosti kynnystä osalle hakijoista, vaikkapa jo siksi, että avun tarvitsijalla ei ole puhelinta.
– Heitä on yllättävän paljon. Digiosattomuus lisääntyy, kun palveluita viedään yhä enemmän verkkoon.
Zoom ja Teams korvasivat keskiluokalle sosiaalisia verkostoja, mutta kun ruoka-avun kerhot lakkasivat kokoontumasta, paljon ihmisiä jäi neljän seinän sisään katsomaan televisiota, mikäli sellainen on.
Yksinäisyydestä kumpuaa vihan ja katkeruuden tunteita, joita tutkijalle on haastatteluissa avattu.
– Samalla se kertoo siitä, kuinka merkityksellistä ruoka-avun toiminta on.
Korona toi paitsi lisää ihmisiä, myös täysin uusia ryhmiä ruoka-apuun: kulttuurialan ammattilaisia, freelancereita, taksikuskeja...
– Osa oli hyvin hämmentyneitä ja kertoi kuinka yllättäen tilanne tuli, että jollekin kuulle odotetut rahat eivät tulleetkaan.
Huotari ei ole tutkinut leipäjonoja, vaan keskittynyt yhteisöruokailuihin, joiden tavoitteena osin on korvata jonossa seisomista. Tutkijan mielestä molempia malleja tarvitaan.
– Yksi malli ei sovi kaikille. Ruoka-avun tarvitsijoissa on monenlaista väkeä, myös opiskelijoita ja perheellisiä.
Tärkeää Huotarin mielestä olisi, että apua ei profiloida vain vähäosaisille, jolloin siitä tulee leimaavaa.
– Esimerkiksi ruokailu, joka on koko seurakunnan yhteinen, ja joka sitten osalle on edullinen tai maksuton. Paikalta voi ehkä saada myös ruokakassin mukaan, hän kuvailee toimivaa konseptia.
Ruoka-apua saavat Suomessa viikoittain kymmenet tuhannet ihmiset.