
Tämän kesän asuntomessut ovat Lohjalle loistava tilaisuus tehdä itseään tutuksi suomalaisille. Tavoitteena on myönteisen ja houkuttelevan Lohja-brändin luominen.
– Lohjan sijainti on hyvä, luonto upeaa ja palvelut kohdallaan. Sen lisäksi Lohjalla on vahva sielu ja identiteetti. Lohjalle on kehittynyt vahva yhteisöllisyys. Lohja ei ole mikään nukkumalähiö, kertoi Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula keskiviikkona järjestetyssä verkkopaneelissa.
Etelä-Suomen Median järjestämässä verkkopaneelissa keskusteltiin siitä mikä tekee Lohjasta ja laajemminkin läntisestä Uudestamaasta vetovoimaisen. Asuntomessut tarjoaa Lohjalle tilaisuuden lisätä tunnettavuuttaan, mutta itse brändäys on pitkäjänteistä työtä.
Etelä-Suomen Median paikallisjohtaja, Helsingin Uutisten päätoimittaja Karri Kannala muistutti miten Uudellamaalla eri alueet kilpailevat muuttovoitosta.
– Viime aikoina esimerkiksi Porvoo on nostanut päätään. Jos muualla Suomessa kysytään mitä tiedät Lohjasta ja mitä tiedät Porvoosta, niin siinä on käsitykseni mukaan jonkinlainen ero. Mitä teette imagon suhteen, kysyi Kannala.
– Järjestämme Asuntomessut. Lohjalla on vähemmän tunnettavuutta kuin mitä meillä on tarjottavaa. Tilanteen korjaaminen on pääsyy siihen, että halusimme Asuntomessut. Haluamme näyttää suomalaisille mitä Lohja on ja väitän, että Asuntomessujen seurauksena Lohja-kuva kirkastuu, vastasi Sivula.
Lohja ei ole mikään nukkumalähiö.
Mika Sivula, Lohjan kaupunginjohtaja
Suomen Asuntomessujen kehitysjohtaja Anne Pallasteen mukaan Lohjan Asuntomessuilla esitellään asumisen koko kirjoa eri tarpeisiin.
- Alueella pääsee tutustumaan hyvin erilaisiin asumisen muotoihin. Kirjo ulottuu hirsisistä pientaloista Lohjan Vuokra-Asuntojen asumisoikeuskerrostaloihin, joiden katolla on viljelylaatikoita, yhteissauna ja huikea näköala järvelle. On hoivatilaa ja lasten päivähoitoa.
Myös korona-aika näkyy suunnittelussa.
– Tuskin messuilla on asuntoa jossa ei olisi jollain tavalla huomioitu työtiloja.
Asuntomessujen liput varataan nyt viime vuoden Tuusulan kokemuksien mukaisesti kellonajoilla etukäteen, joten messuvierasvirrat ohjautuvat tasaisesti.
Pallaste kertoi, että Asuntomessuille tullaan laajalti muualta Suomesta ja hän on varma siitä, että Lohjan järvimaisemat yllättävät myönteisesti.
– Messualueen vetovoimaa lisää, että se on historiallista sahateollisuusaluetta. Sahanjohtajan asuntokin on tallella remonttikohteena.
OP Koti Uusimaan toimitusjohtaja Tuomas Tyrsky kertoi asuntokaupan selvinneen kehyskunnissa hyvin korona-ajasta.
– Kehyskunnissa asuntokauppa on kasvanut 20 prosentilla ja Lohjan seudulla 30 prosentilla tämän vuoden alussa. Viime vuonna asuntojen hinnat kasvoivat 1,5 prosenttia ja tänä vuonna kasvuksi ennustetaan 3,0 prosenttia, kertoi Tyrsky.
Suomen asuntomarkkinat ovat eriytymässä voimakkaasti. Tyrskyn mukaan kaikki kehyskunnat ja myös läntinen Uusimaa sijaitsevat kuitenkin houkuttelevalla alueella.
Kaupunginjohtaja Sivula toivoi paneelissa, että messuvieraat eivät kävisi vain messuilla.
– Tutustukaa järveen, vuokratkaa vesijetti tai vene, nauttikaa uimarannoista, ravintoloista ja lukuisista hyvistä kahviloista, joista me lohjalaiset olemme ylpeitä.
"Tunnin junalla uusi kasvukäytävä"
Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joona Räsänen (sd) puhui keskiviikon verkkopaneelissa voimakkaasti Helsingin ja Turun välisen ns. tunnin junan puolesta.
– Esiselvitys on nyt tehty ja seuraavaksi alkaa hankesuunnittelu. Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen valittava hallitus tekee rakentamispäätöksen. Sitten kuokka lyödään maahan ja kiskot vetämään. Pidän mahdollisena, että tunnin juna kulkee vuonna 2030. Sitten Lohjalle pääsee sähköjunalla.

Räsänen muistutti, että tunnin junalla luodaan uusia asumis- ja työssäkäyntialueita tulevaisuuden tarpeisiin.
– Tässä luodaan länteen samanlainen kasvukäytävä kuin mikä alkaa Tikkurilasta ja jatkuu pohjoiseen Keski-Uudenmaan kautta muihin maakuntiin. Tämä on koko alueelle iso asia ja Lohjalle oikea megaluokan kysymys.
Etenkin Raaseporissa on liputettu myös Rantaradan täysremontin puolesta. Tilaisuuden juontanut Peter Nyman kysyi Joona Räsäseltä minkä takia on rakennettava täysin uusi ratalinja eikä korjata vanhaa.
– Jos halutaan luoda uusi kasvukäytävä niin sitä ei saada korjaamalla vanha rata. En ole insinööri, mutta minua viisaammat ovat sanoneet, että rakennettavuus ja matka-ajan lyhentäminen eivät vanhaa rataa korjaamalla ole mahdollisia.
Juontaja Peter Nymanilla on kesämökki Pohjan lähellä.
– Ei vanhaa rataa mihinkään rullata pois. Kyllä Peter Nyman edelleenkin pääsee junalla Raaseporista Helsinkiin, letkautti Räsänen.
(Päivitetty 24.6. kello 8.45: Lisätty kirjoittajan nimi)