Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Ihmiset kaipaavat nyt kohtaamistiloja, hyggeily on laskussa" – Helsinki City Markkinoinnin Krista Östman ei allekirjoita hokemaa, että keskusta näivettyy

Palvelut: Helsingin ydinkeskusta halutaan brändätä ja nostaa esille asioita, joita muualla ei ole.

Helsingin keskusta-alue näivettyy: tyhjät liiketilat valtaavat ydinkeskustan paraatipaikat. Asiakkaat kaikkoavat. Mielikuvat keskustan kuihtumisesta ovat vahvat. Korona on vauhdittanut niitä entisestään.

Helsinki City Markkinoinnin ja Downtown Helsingin toiminnanjohtaja Krista Östman ei allekirjoita mielikuvaa.

– Minun tekisi mieli sanoa, että en. En allekirjoita sitä, että keskusta näivettyy.

– Kautta aikojen Helsingin ydinkeskustassa on ollut nousu- ja laskukausia. Trenditkin vaihtuvat. On verkkokauppaa ja välillä liikkeiden elinkaari loppuu ja toisten alkaa. Pidän kuitenkin hyvin uskottavana sitä, että muuttua täytyy.

Östman uskoo, että verkkokauppojen ja kauppakeskusten ohessa kivijalkaliikkeet tulevat säilymään.

– Uskon edelleen palveluun. Verkkokaupasta on helppo ostaa, mutta kun tarvitsen palvelua, olen valmis maksamaan siitä. Palvelun arvostamisen toivoisin nostavan päätään.

Lue: Selvitys: Kaupunkien keskustat putosivat koronakuoppaan – Tyhjien liiketilojen osuus on noussut jopa Helsingin keskustassa

Lue: ”Keskustan kaupallinen vetovoima on uhattuna” – Kiinteistöpomo: Ydinkeskustan ulkopuoliset haastajat voittavat, kun Helsinki vaikeuttaa liikennettä

Lue: Helsingin elinkeinojohtaja HU:ssa: "Keskustan suunnittelua ei pidä tehdä liikenne edellä"

Lue myös: Helsingin keskustan elinvoimasta tehtiin selvitys – vaatealan liikkeitä on 30 vähemmän kuin vuosi sitten, ravintolat pitäneet varsin hyvin pintansa

Puheet keskustan näivettymisestä ovat Östmanin mukaan ainakin osittain median luomaa mielikuvaa ja näkökulmien valintaa, mutta se on totta, että koronapandemian jälkeen jotain on tehtävä elävöittämisen edistämiseksi.

Helsinki City Markkinointi (HCM) perusti reilu vuosi sitten Downtown Helsingin, joka on avoin foorumi keskustelulle Helsingin ydinkeskustan tulevaisuudesta. Foorumissa voivat kohdata kaikki: kaupunki, päättäjät, yritykset, sijoittajat, kulttuurilaitokset, tapahtumatuottajat ja kaupunkilaiset.

Vuoden aikana on järjestetty seminaareja. Kesäkuussa julkaistiin kyselytutkimus, joilla kartoitettiin verkoston mielipiteitä ydinkeskustan vetovoimatekijöistä. Viime viikolla käynnistettiin projekti erikoiskaupan nostamiseksi ydinkeskustassa.

– Nyt on vasta tunnistettu tarve ja sitoutuneet tahot, Östman kertoo Downtown Helsingin saavutuksista ja jatkaa.

– Vahva viesti on ollut se, että kaikki ovat kyllästyneet vastakkaisasetteluun. Nyt halutaan korostaa ydinkeskustan positiivisia asioita.

Mutta mitä keskustan vetovoimaisuuden eteen pitäisi nyt tehdä?

– Se on laaja kysymys. Sen eteen teemme (HCM:ssä) hartiavoimin töitä. Konkreettinen yhteistyö yrittäjien kanssa on käynnistynyt. Sellaista ei ole ennen ollut.

Östman ei vielä paljasta, mitä suunnitelmia keskustan elvyttämisen eteen on yrittäjien kanssa ollut suunnitteilla. Yksi vahva ajatus on ollut keskustan brändääminen ja sen mielikuvan nostaminen.

– Meidän täytyy selvittää, mikä kaupunkilaisten mielikuva on ja syyt ovat. Miksi he tulevat ydinkeskustaan asioimaan. Meidän täytyy korostaa niitä lisäarvoja, joita muut eivät voi tarjota.

Östman listaa ydinkeskustan lisäarvoiksi muun muassa hyvän sijainnin, merellisyyden, erilaiset palvelut ja esimerkiksi kulttuurimahdollisuudet, kuten tapahtumat, museot ja teatterit.

– Yksi syy tulla keskustaan voi olla ajatus, että ai että täällä on makea tunnelma ja fiilis. Tällaisia asioita meidän tulisi nostaa esille yhdessä.

Ihmisillä on Östmanin mukaan nyt tarve kohdata ja käyttää palveluihin rahaa.

– Kohtaamistilat ovat juttuja, joita ihmiset nyt kaipaavat. Hyggeily on selkeästi laskussa.

– Nyt ollaan taas valmiita laittamaan itseen rahaa. Meillä on tällä hetkellä tuhannen taalan paikka tuoda tätä tarjoumaa esille. Se vaatii verkostoitumista ja yhteistyötä.

Östman lupaa, että ensi syksynä yrittäjien kanssa tehdystä yhteistyöstä ja Helsingin brändäämisestä on luvassa jotain uutta.

– Verkostoituminen ja tarve on tunnistettu. Myös tapahtumien tuoma lisäarvo on korona-aikana noussut entisestään. Jossain vaiheessa niitä väheksyttiin. Se on nyt trendi, joka halutaan nostaa esille, koska tapahtumat tuovat asiakasvirtaa ja luovat tunnelmaa.

Korona-ajan jälkeen todennäköisesti aikaisempaa enemmän jatkuvat etätyöt eivät Östmanin mukaan ole välttämättä huono asia keskustan yrittäjille.

– Yksittäisen ihmisen käyntiuseus voi vähentyä, mutta se lisää silti usein vaihtuvaa ihmisvirtaa. Liikkeet voivat hyötyä siitä.