Tiesitkö? Helsingissä on neljä omaa uimapaikkaa koirille – "Turkin on välillä kuivuttava kunnolla"

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran heinäkuussa 2020.

Sirpa Repo

Helteillä koirien virallisilla ja epävirallisilla uimarannoilla riittää hännänheiluttajia. Helsingin seudun kennelpiirin puheenjohtaja Pirkko Bellaouin partacolliet eivät hätkähdä viileätä ja tuulistakaan säätä.

– Indy ja Arran ovat uineet aina. Ne osasivat sen taidon ilman opettamista, Bellaoui kertoo.

Hän sanoo, että kaikki koirat eivät välttämättä osaa heti uida. Osa saattaa alkaa uimaan vasta ensimmäisen vuoden täytettyään. Joitain koiria innostaa veteen heitetty houkutin, mutta kaikkia sekään ei vedä veteen.

– Kannattaa mennä matalaan veteen ja katsoa lähteekö koira uimaan. Kun koira ui, sen tekniikka kehittyy. Koiria varten on myös halleja, joissa yrittäjä katsoo koiran uintitekniikkaa ja opettaa uimaan.

Arranin ja Indyn omistaja tuumii, ettei hyvälle koirien uintipaikalle ole hirmuisesti vaatimuksia.

– Hiekkaranta on hyvä. Ranta ei saa olla äkkisyvä, jotta se on turvallinen. Tilaa pitää olla sen verran, että koirat pääsevät juoksemaan. Varjopaikkoja tarvitaan erityisesti helteisellä säällä, Bellaoui luettelee.

Jos vedessä on sinilevää, koiraa ei saa päästää uimaan.

Omistajia varten on hyvä olla penkkejä. Koska jokaisen tulee kerätä koiransa jätökset, roskis on välttämätön.

– Jos vedessä on sinilevää, koiraa ei pidä päästää uimaan eikä juomaan vettä. Osa sinilevistä on myrkyllisiä.

Muuten Bellaoui innostaa omistajia uittamaan koiriaan, mutta koiraa ei pidä pakottaa uimaan. Uinti on hyvää liikuntaa, käy myös kuntoutuksesta ja viilentää helteellä.

– Uimistakin kohtuudella. Koiran turkin on kuivuttava välillä kunnolla. Tarvittaessa sitä on kuivattava.

Jos koira ui tottumatta paljon kylmässä vedessä, voi sille kehittyä vesihäntä. Toinen mahdollinen vaiva on hot spot, jos karvapeite ei pääse kunnolla kuivumaan uintien välillä.

– Ennen kuin Arran ja Indy pääsevät rannalle, teemme aina kävelylenkin. Teemme lenkin myös aina rannalta kotiin päin lähdettäessä, jotta turkki kuivuu.

Kyltti Haukilahden uimarannalla. Sirpa Repo

Koirille korvamerkittyjen paikkojen lisäksi koirien omistajat käyvät uittamassa lemmikkejään monissa muissakin paikoissa.

Bellaoui muistuttaa, ettei yleiselle uimarannalle pidä mennä koiran kanssa.

– Maanomistajan luvalla koiraa saa uittaa missä vaan, jos se ei ole ihmisten uimaranta, ympäristösuunnittelija Heli Enberg Espoon kaupunkitekniikan keskuksesta toteaa.

Enberg jatkaa, että esimerkiksi Espoon Rantaraitin varrella koiraa saa uittaa muualla kuin yleisellä uimarannalla, mutta koiran pitää olla kytkettynä.

Bellaoui uskoo, että ystävällisyys puolin ja toisin auttaa joka paikassa.

Koirauimaranta

Helsingissä koirien virallisia uimapaikkoja on 4

Rajasaaren koira-aitaus Töölössä, Rajasaarenpenger 9, Helsinki.

Veijarivuoren puiston koira-aitaus Lauttasaaressa, Purjeentekijänkuja 1, Helsinki.

Tervasaaren koira-aitaus Kruununhaassa, Tervasaarenkannas 3, Helsinki.

Tuorinniemen koira-aitaus Herttoniemessä, Linnanrakentajantie 16, Helsinki.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut