Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Avi: Kokoontumisrajoituksia tullaan jatkamaan elokuulle – tätä se käytännössä tarkoittaa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on parhaillaan valmistelemassa päätöstä, jolla yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoituksia jatketaan pääkaupunkiseudulla. Kokoontumisrajoituksia on tarkoitus jatkaa 10. elokuuta asti.

Rajoitukset ovat voimassa Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla.

Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osalta suositeltaviin toimenpiteisiin ei ole tulossa muutoksia.

Sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa voi jatkossakin järjestää kokoontumisia ilman henkilömäärärajoitusta.

Lisäksi yli kymmenen hengen kokoontumisissa osallistujilla täytyy sisätiloissa olla mahdollisuus välttää lähikontakti eli säilyttää turvaväli. Lähikontaktilla tarkoitetaan oleskelua enintään kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia.

Yli 50 henkilön ulkotilaisuuksissa täytyy olla mahdollisuus välttää fyysinen kontakti toisiin, mutta turvavälejä ei enää vaadita.

Lisäksi sisätiloissa järjestetyssä yli kymmenen henkilön ja ulkotiloissa yli 50 henkilön tilaisuuksissa on noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toukokuussa julkaisemaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.

Asiakkaille on myös tarjottava mahdollisuus käsien puhdistamiseen. Oleskelu on järjestettävä mahdollisimman väljästi.

Koronaepidemia on pääkaupunkiseudulla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) johtaman koronakoordinaatioryhmän mukaan edelleen kiihtymisvaiheessa. Kokoontumisrajoitukset ovat ryhmän näkemysten mukaan välttämättömiä myös tulevia viikkoina.

Tämänhetkiset rajoitukset ovat voimassa 15. heinäkuuta asti. Uudet rajoitukset tulevat voimaan tämän jälkeen. Heinäkuun puolessa välissä voimaan tulevat uudet päätökset tullaan julkaisemaan erikseen vielä ensi viikolla.

Avi seuraa epidemiatilanteen muutoksia alueellisten koronakoordinaatioryhmien kanssa ja arvioi päätösten välttämättömyyttä jatkuvasti. Rajoituspäätökset on lain mukaan kumottava heti, kun ne eivät ole enää välttämättömiä.