Jalkapallo: Malmin Palloseuran P13-joukkue haluaa menestyä yhdessä Euroopan suurimmista junioriturnauksista.
Malmin Palloseuran 2008 syntyneet pojat etenivät viime kesänä Helsinki Cupin B12 sarjan A-finaaliin.
MPS:n nuorille tähdille tänä kesänä kaikki on toisin, kun pelimuoto on uusi. Pojat aloittivat ensi kertaa 11 v 11 -sarjassa ja harjoittelevat täyden kentän peliä. Myös koronavuosi vaikutti harjoitteluun.
– Hämmentävä vuosi on ollut. Treenasimme toki ulkona pienryhmissä, mutta emme sisätiloissa. Olen myös käynyt läpi talven potkimassa itsekseni omalla ajalla, Aleksi Hirvonen kertaa valmistautumista kesään.
MPS:ssä on lähes 1 000 lasta ja nuorta. Tapanilan tekonurmi uusittiin kaksi vuotta sitten. Kentän laidalle on suunniteltu myös 350 neliön MPS:n toimisto ja pukuhuonetilat, kahvio ja uusi katsomo.
Ensi viikon maanantaina käynnistyvä Hesa Cup on monelle aina iso tapahtuma, sitä se on myös MPS:n pojille.
– Tuleva turnaus on minulle kuudes kerta. Hyviä muistoja on jäänyt mieleen. Aina on ollut kovia pelejä, niin varmasti tänäkin kesänä, Hirvonen miettii.
Hesa Cupin jälkeen joukkue saa pienen hengähdystauon ennen syksyn sarjojen alkua.
– Hesa Cup on tämän ikäisissä kesän lopetus. Ajatuksena meillä turnauksessa on kehittää ja saada kovissa otteluissa peliämme vielä eteenpäin syksyä kohti, vastuuvalmentaja Ville Suojala kertaa.
Puolustaja Roni Lindfors on mielissään, että kesän päätapahtuma on edessä. Odotukset kuudennessa turnauksessa ovat korkealla.
– Pelataan omaa peliä, tavoitteena on mitalipelit, Lindfors pamauttaa kuin hyvän mediakoulutuksen saanut ammattipelaaja kysyttäessä joukkueen tavoitteista.
Miksi puolustaja, eivätkö kaikki nuoret pelaajat halua tehdä maaleja Teemu Pukin tahdissa?
– Haluan auttaa tiimiä alhaalta käsin ja rakentaa peliä vastustajan maalia kohti nimenomaan puolustuksen kautta, Lindfors valottaa pelipaikkansa hyviä puolia.
– Meidän vahvuutena ovat pitkät pallot vastustajan puolustuksen taakse. Alhaalla taas tuemme toisiamme hyvin ja voitamme poikkeuksetta 1vs1 -tilanteet.
Magnus Goebel siirtyi kolme vuotta sitten HJK-Malmista MPS:ään.
– Täällä on todella hyvä yhteishenki ja meillä keskitytään peliin eikä säädetä turhia, Goebel kehuu.
Kesään mahtuu onneksi muutakin kuin jalkapalloa. Pojat kuulemma syövät paljon jätskiä ja käyvät Stadikalla uimassa ja chillailemassa.
Ja löytyyhän Huuhkajien suosikkipelaajakin, kun oikein tivaa.
– Kapteeni Tim Sparv, Onni Packalén täräyttää itsevarmasti.