"Taisin päätyä juuri Applen karttaan" – Tämä kamera-auto kiertää nyt Helsinkiä

Applen kamera-auto kiertää nyt ottamassa kuvia palveluun, jonka yhtiö on lanseerannut Google Street View'n kilpailijaksi. Lukijan kuva
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Apple suorittaa parhaillaan kenttäkartoituksia ajoneuvoilla ympäri maailmaa kerätäkseen tietoja Apple-karttojen parantamiseksi ja Katso ympärille -toiminnon tukemiseksi. Applen kamera-auto kiertää myös Suomessa.

Helsinkiläismies ikuisti Applen kamera-auton maanantaina ja vitsaili "tainneensa juuri päätyä Applen karttapalveluun".

– Näin kamera-auton Mannerheimintiellä Töölössä ja se pörräsi ympäri Töölöä muutenkin, taustoittaa tilannetta Helsingin Uutisiin kuvan lähettänyt lukija.

Apple kertoo, että kartoituksia tehdään myös kannettavilla järjestelmillä ja esimerkiksi selkäreppukameralla joillain jalankulkualueilla, jonne autolla ei ole pääsyä.

Moni muistaa vielä Googlen kamera-auton, joka vuosia sitten kiersi Suomessa ja otti kuvia Googlen Street View -katunäkymäpalveluun. Iltalehti kertoi vuonna 2017, että Googlen kamera-auto onnistui toimintansa alussa vuonna 2010 muun muassa ikuistamaan housut nilkoissa omalla pihallaan istuneen suomalaismiehen. Lisäksi toinen mies päätyi kuvatuksi istuessaan poliisimaijan takapenkillä, kun ovi oli auki. Kummatkin kuvat sittemmin poistettiin Googlen katunäkymäpalvelusta.

Applen mukaan henkiöiden tietosuoja taataan kartoitusten suorittamisessa.

– Sensuroimme esimerkiksi kasvot ja rekisterikilvet kuvista, jotka julkaistaan Katso ympärille -toiminnossa. Jos sinulla on kommentteja tai kysyttävää tästä prosessista tai tietosuojaoikeuksistasi tai jos haluat pyytää kasvojen, rekisterikilven tai kotisi sensuroimista, ota meihin yhteyttä, Apple kertoo sivuillaan.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut