Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kalasataman eteläisimmän kärjen esirakentaminen alkaa – asunnot rakennetaan 3 000:lle

Kalasataman eteläkärjen alueen Nihdin esirakentaminen aloitetaan tällä viikolla. Esirakentaminen valmistelee tulevia talonrakennushankkeita sekä katujen ja raitiotien rakentamista.

Alue on muuttunut aidatuksi työmaa-alueeksi. Ulkopuoliset eivät pääse alueelle. Myös pysäköinti alueella on päättynyt. Sompasauna on siirtynyt Hermanninrantaan.

Nyt käynnistyvä esirakentaminen valmistelee tulevia talonrakennushankkeita sekä katujen ja raitiotien rakentamista. Esirakentamisvaihe kestää vuoden 2022 elokuulle. Uusien katujen ja kunnallistekniikan rakentaminen aloitetaan alkukesästä 2022 ja jatkuu loppuvuoteen 2023.

Nihdin alueella tehtävät työt sisältävät muun muassa vanhojen satamarakenteiden purkua, ruoppaustöitä Sompasaarenlaituri.

Melua aiheuttavat työt, eli syvätiivistys ja louhinta, ajoittuvat alkuvuoteen 2022. Niistä tiedotetaan erikseen myöhemmin.

Nihdistä tulee 3000 asukkaan merellinen asuinalue. Alueen asemakaava valmistui vuonna 2019. Nihtiin on suunniteltu kymmenen asuinkorttelia, hotellikortteli, ravintolakortteli, kaksi vesialueen korttelia liike-, toimisto- tai ravintolalaivoille sekä pienvenesatamalle. Alueelle rakennetaan päiväkoti.

Nihdin yhdistää Merihakaan ja Hanasaareen Merihaansilta, josta haarautuu Hiilisatamansilta. Alueen läpi on suunniteltu Kruunusillat-hankkeen rakentamana raitiotieyhteys Laajasaloon sekä baana kävelijöille ja pyöräilijöille. Nihdissä on myös Kalasataman raitiotien päätepysäkki.

Rannat ovat monipuolisia virkistys- ja ulkoilualueita. Nihdin lounaiskulmaan on suunniteltu pienvenesatama enimmillään 190 pienveneelle sekä vesibussilaiturille.