Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kierrätyskeskus avaa uuden myymälän elokuussa Kaisaniemeen.

Myymälä avataan Kaisaniemessä toimineen legendaarisen musiikkikauppa F-Musiikin entisiin tiloihin osoitteeseen Kaisaniemenkatu 7. F-Musiikki sulki ovensa kesäkuussa ja yhdistyy F-Musiikki Vantaan jättimyymälään kuluvan kesän aikana.

Kaisaniemeen avattavan liikkeen myötä Kierrätyskeskus haluaa parantaa saavutettavuuttaan erityisesti autottomien, kantakaupungissa asuvien sekä työskentelevien ja opiskelijoiden keskuudessa.

Kaisaniemen uudesta myymälästä löytyy kierrätystavaran lisäksi Kierrätyskeskuksen omassa verstaassa löytää valmistettuja ja tuunattuja Plan B -vaatteita sekä -asusteita, -sisustustuotteita ja -huonekaluja. Kaisaniemessä myös kierrätysaskartelu on vahvasti esillä.

– Teemme parhaamme, että meille lahjoitettu tuote saa ympäristön kannalta parhaan mahdollisen jatkopolun. Suurin osa tavaroista menee sellaisenaan myyntiin, osan kunnostamme verstaissamme, toteaa Kierrätyskeskuksen myymälätoiminnan johtaja Kirsi Siitonen keskuksen verkkosivuilla.

Plan B -verstaan tuotteet ovat ekologisesti ja eettisesti tuotettuja. Tuotteet on valmistettu Kierrätyskeskukseen lahjoitetuista kankaista, jotka eivät sopisi myyntiin sellaisenaan.

Lisäksi noin kolmannes tavaroista lahjoitetaan asiakkaille maksutta myymälöidemme ilmaispisteissä.

– Tavaroiden ilmaisjakelu on myös osa Kaisaniemen myymälän toimintaa, Siitonen jatkaa.

Helsingissä Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen myymälöitä on entuudestaan Itäkeskuksessa, Kyläsaaressa, Kontulassa ja Oulunkylässä.

Kierrätyskeskukset tarjoavat opiskelijoille 20 prosentin kanta-asiakasalennuksen. Myös muille ryhmille on tarjolla 10 prosentin alennuksia. Kanta-asiakasalennukset eivät koske kaikkia tuoteryhmiä.

Lisätietoja Kierrätyskeskusten toiminnasta, alennuksista ja sijainneista löydät täältä. Kierrätyskeskuksella on myös oma verkkokauppa.