Remontti: Pitäjänmäen ”pääristeys” jää ilman palveluja.
Matkaa ja aikaa. Sitä mitataan kohta kuuden ja puolen viikon ajan, kun Pitäjänmäen kauppakeskus menee kiinni remontin ajaksi kuun vaihteessa.
– Vähintään puoli kilometriä ja vähintään varttitunti suuntaansa, arvioi ylimääräistä vaivaa vuodesta 2017 Pitäjänmäen Talin puoleisella alueella asunut Marianne Rantanen.
Tieto myymäläremontista yllätti hänet viime viikolla.
Joko Talin puistikkojen poikki Munkkiniemen ostoskeskukseen tai Lidliin Höyläämötielle, ovat hänen vaihtoehtonsa. Rantasta helpottaa se, että välillä hänellä on käytössään auto. Tosin myös Pitäjänmäen uusi Lidl joutui mottiin, kun Raidejokerin työmaa katkaisi ajoyhteyden Pitäjänmäentieltä Höyläämötielle. Pitää toistaiseksi koukkia eri reittejä takakautta.
Kylmälaitteet kattokerroksen parkkitasanteella huohottavat kuin viimeistä päivää. Vesi valuu asvaltille, mutta ei kauan. Koko talo menee remonttiin kuun vaihteessa.
S-marketin ympärillä oleva pieni ostoskeskus avautuu taas syyskuun puolivälissä. Alko kertoo avaavansa myymälän uudistettuna. Alko ja pullonpalautus siirtyvät uusiin tiloihin. Ostarilla on myös parturi. R-kioski veikkauspeleineen lähti pois lopullisesti jo kesäkuussa.
Vanhemmat alueen asukkaat muistavat, että alunperin kauppa oli Valintatalo. Se muuttui S-marketiksi 2003, kun nykyinen Helsingin Osuuskauppa Elanto muodostettiin Osuusliike Elannon ja Helsingin Osuuskauppa HOK:n kombinaatiosulautumisella. Taloremontissa uusitaan jopa tuon aikaisia rakenteita. Varastot pienenevät ajan hengen mukaan – myymälätila avartuu.
Myyntipinta-ala laajenee noin 250 neliötä. Myös ”konehuoneessa” tapahtuu. Myymälän kylmäkalusteet uusitaan, ja niiden sydän, kylmälaitos päivitetään ympäristöystävällisempään, hiilidioksidia kylmäaineena käyttävään laitokseen.
Helsingin Uutiset kertoi vuosi sitten ratikkatyömaan ja koronan yhteisvaikutuksista alueen kaupankäyntiin. ”Puolet myynnistä lähti”, sanoivat silloin vastapäisen kiinalaisen ravintolan West Beverlyn yrittäjät. Myös HOK-Elanto ja Lidl totesivat myynninlaskua tulleen, joskaan ei noin reippaasti.
Pitäjänmäen Ässän remontti on osa laajempaa uudistusta. HOK-Elannolla on käynnissä laaja hanke, jonka aikana se uudistaa kaikki S-marketit pääkaupunkiseudulla ja Keski-Uudellamaalla. Uudistukset käynnistyivät viime vuonna ja valmista on määrä tulla alkuvuodesta 2022.
HOK-Elanto investoi kuluvan vuoden aikana palveluverkoston kehittämiseen yhteensä 120 miljoonaa euroa. S-market-ketjun uudistuksen kokonaisinvestoinnin suuruus on noin 40 miljoonaa euroa.
Pitäjänmäen S-marketin valikoima kasvaa remontin jälkeen. Aivan uutena palveluna myymälään tulee myös sushibuffet, josta asiakas saa valita itse haluamansa sushit.
Viimeinen aukiolopäivä on lauantai 31. heinäkuuta ja remontti alkaa seuraavan viikon maanantaina. Avajaisia juhlitaan torstaina 16. syyskuuta.