Vauhdikkaat kesäaktiviteetit näkyvät lasten tapaturmissa, joista suurin osa johtaa onneksi vain kotihoidolla hoituviin haavoihin ja mustelmiin.
Ifin tilastojen perusteella lasten lääkärikäyntiä vaativista tapaturmista yleisimpiä olivat viime kesänä käsivammat.
Lääkärikäyntiä vaatineista alle 12-vuotiaille sattuneista tapaturmista yleisimpiä olivat kesällä 2020 erilaiset ranteen, sormen ja käsivarren murtumat, Ifin tiedotteessa todetaan.
Vahinkoja sattuu esimerkiksi trampoliinilla hyppiessä.
Ifin korvaamat yleisimmät lasten tapaturmat viime kesänä olivat järjestyksessä murtuma ranteessa, sormessa tai käsivarressa, nilkan nyrjähdys, haava kasvoissa tai päässä, hammasvamma, pään tärähdys ja kuudentena ruhje.
Tilasto perustuu alle 12-vuotiaiden lasten tapaturmista johtuviin lääkärikäynteihin Ifin yhteistyökumppanilääkäriasemilla kesä-elokuussa 2020.
Ifin henkilökorvausten asiantuntija Anne Koivisto muistuttaa tiedotteessa vanhempia siitä, että lapsella on aina laudalla tai pyörällä liikkuessa kypärä päässä.
Pään kolahdukset ja tärähdykset ovat lapsilla yleisiä: pienet lapset putoavat tuolilta, rattaista tai leikkipaikan telineiltä, isommat kolauttavat päänsä esimerkiksi urheillessa tai rajuissa leikeissä.
Näissä yhteyksissä tapahtuu välillä myös hammasvammoja.
– Potkupyöräilyn, temppupotkulautailun ja parkourin suosio näkyy tällä hetkellä Ifin vahinkotilastoissa, Koivisto toteaa tiedotteessa.
Tyypillisiin kesällä sattuviin vahinkoihin löytyy onneksi usein apua kotiapteekista, joka kulkee mukana myös reissussa tai mökillä.
Siitä on hyvä löytyä ainakin haavanhoitotarvikkeet, hydrokortisoni, mahdolliset allergialääkkeet, lapselle sopivaa särkylääkettä, punkkipihdit sekä kyypakkaus.