Keskelle metsää avatusta ravintolasta tuli hitti – 119 euron menut myytiin vauhdilla loppuun: "Moni on jättänyt ulkomaanmatkat väliin"

Elämys: Helsinkiläiset pyörittävät Nuuksiossa modernia, arvopohjaista ravintolaa.

Heli Koivuniemi

Espoon Nuuksion kansallismaisemissa lepäilee 40-paikkainen ravintola. Kallioisen kuntan keskellä. Taivasalla. Hyttysiä ei näy. Lempeä tuuli kuljettaa vienoja tuoksuja. Aistit herkistyvät.

Helsingin Valkoisen salin tapahtuma-alan yrittäjät Alvar Tallskog ja Ville Tikkanen kävivät kaksi vuotta sitten keittiömestari Valtteri Sinkkosen toteuttamassa metsäravintolassa toisistaan tietämättä. Metsäravintolan toimintaa jatkettiin kolmen miehen yhteisvoimin.

Nyt Tallskog ja Tikkanen seuraavat sivusta, miten hyvin kahden kuukauden etukäteistyö on hoidettu. Metsä vaimentaa taustahälyä. Rauhallisen puheensolinan erottaa, astiat eivät kilise, eikä kolise. Henkilökunta työskentelee tottunein ottein rauhallisen ripeästi. Avajaisiltaa edeltävänä päivänä oli kenraaliharjoitukset.

– Emme usko, että olisimme tässä ilman koronaa. Vastuullisuus ja luonnon arvostaminen ovat kasvaneet monilla rajoitusten aikana. Luonto antoi meille paljon. Sama tunne on herännyt varmasti muillakin.

Maanomistaja Folkhälsanin myötämielinen suhtautuminen auttoi hankkeessa. Sopimukseen maankäytöstä päästiin suhteellisen helposti.

Tarve tehdä luonnon eteen toimi miesten osittaisena motivaattorina.

Emme usko, että olisimme tässä ilman koronaa.

– Lahjoitamme jokaisesta annoksesta yhden neliön suomalaisen hakkuu-uhan alla olevan ikimetsän suojelemiseksi.

Kolmena iltana viikossa on kaksi kattausta iltaa kohden ja ruokalajeja viisi. Tavoitteena on saada suojeltua kahdessa kuukaudessa vähintään noin hehtaarin verran ikimetsää.

Menun hinta, 119 euroa, ei ravintoloitsijoiden mielestä ole kynnyskysymys. Kattaukset varattiin lähes hetkessä loppuun.

– Moni on jättänyt ulkomaanmatkat väliin ja säästynyt summa käytetään mieluusti positiivisten elämysten kerryttämiseen.

Ilmoittautumisen yhteydessä maksettiin menun hinta, eikä summaa palauteta. Ravintoloitsijat eivät ottaneet sellaista riskiä, että kattauksen alussa pöydät ammottaisivat tyhjyyttään viime hetken peruutusten takia. Toimintatavasta tuli muutama kysymys.

– Selitimme, että tyhjiä asiakaspaikkoja ei täytetä ohikulkijoilla ja raaka-aineet hankitaan etukäteen.

Nielun juomavalikoima vastaa ravintolan arvomaailmaa. Nielun viinit kävivät läpi pitkän valintaprosessin. Valituksi tulivat mahdollisimman vähän prosessoidut, luonnonmukaiset yksilöt. Osa kutsuu niitä natuviineiksi, Nielun väki low intervention -viineiksi. Viinejä, joita valmistettaessa käytetään mahdollisimman vähän kemikaaleja ja säilytetään rypäleen ja maaperän ominaispiirteet.

Pullotetun alkoholittoman juoman valikoima on vielä varsin suppea. Nielun arvomaailmaa vastaava löytyi: Muri, joka on tanskalaisen kollektiivin valmistama ja toistaiseksi tarjolla Suomessa vain ravintola Nielussa Suomessa. Lontoossa ja Berliinissä matkailleet ovat saattaneet tutustua hienostuneeseen juomaan.

Sääolosuhteet eivät huolestuta Tallskogia ja Tikkasta. He eivät aio vilkuilla hermostuneina säätiedotuksia.

– Oikeastaan myrsky ja vaakasuora vesisade ovat sellaisia, että illallinen on peruutettava. Muussa tapauksessa asennamme katokset pöytien päälle.

Jos niin kävisi, on varailtoja vielä vapaana. Ellei uusi päivä onnistu, rahat palautetaan takaisin.

Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"

Kuuluisuuksia lautasilla: Kuka oli herra Janzon? Entä Chateaubriand?

Uusi katuruokatrendi saapui Helsinkiin – "Otamme kanasta parhaat palat"

Auki kesän ajan

Metsäravintola Nielu

Ulkoilmaravintola, jonka 40-paikkainen ravintolasali sijaitsee Nuuksiossa.

Tarjolla on viiden ruokalajin illallinen keittiömestari Valtteri Sinkkosen keräämistä villiyrteistä ja kotimaisista raaka-aineista.

Menuvaihtoehtoja on kolme: vegaaninen, riista- tai järvikala.

Menun hinta on 119 euroa. Se pitää sisällään yhteiskuljetuksen ja lahjoituksen ikimetsän suojeluun.

Illaliset kestävät 2,5 tuntia ja halukkaille on järjestetty kuljetus Kiasman edestä.

Ravintola on auki rajoitetun ajan heinä–elokuussa.

Oikaisu 20.7. klo 8.45. : Korjattu kuvateksti. Kuvassa on Alvar Tallskog, ei Alvar Tallberg.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut