Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo tarkastuskäynneillä, että ravintoloissa noudatetaan tartuntatautilain mukaisia velvoitteita asiakkaiden sijoittelusta, anniskelu- ja aukioloajoista ja tehostetusta hygieniasta.
– Kesä- ja heinäkuun aikana olemme tehneet noin 130 tarkastuskäyntiä Etelä-Suomen alueen ravintoloihin. Tarkastuskäynneillä asiat ovat olleet pääsääntöisesti kunnossa ja koronavelvoitteista on huolehdittu. Puutteita havaittiin lähinnä asiakkaiden ohjeistuksissa ja tartuntatautilain mukaisissa suunnitelmissa, kertoo alkoholihallinnon yksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Aluehallintoviraston tarkastajat tekevät käyntejä ravintoloihin pääsääntöisesti ilmoitusten perusteella. Ilmoituksia mahdollisista velvoitteiden rikkomuksista saadaan kuntien ja sairaanhoitopiirin kautta sekä ravintoloiden asiakkailta.
– Kaikki ravintolat, joista meille on tullut ilmoitus, on käyty tarkastamassa, kertoo Lehikoinen.
– Jos rikkomukset ovat vakavia tai ravintoloitsija ei korjaa havaittuja puutteita, voimme lain mukaan jopa määrätä ravintolan suljettavaksi määräajaksi.
– Koronaepidemia ei ole ohi, ja laissa ja asetuksissa ravintolatoiminnalle säädettyjä velvoitteita pitää noudattaa, Lehikoinen muistuttaa.
Myös asiakkaiden oma toiminta on avainasemassa sen lisäksi, että ravintoloitsijoiden täytyy huolehtia terveysturvallisuutta parantavista velvoitteista.
– On erittäin tärkeää, että ravintolaan ei mennä, jos on koronavirustartuntaan viittaavia oireita. Muutenkin ravintoloitsijan ohjeistuksia on jokaisen osaltaan noudatettava, vaikka juhlatunnelmissa oltaisiinkin, muistuttaa Riku-Matti Lehikoinen.
Koko Suomessa ravintoloissa asiakkaille pitää olla sisätiloissa oma istumapaikka pöydän tai tason ääressä. Sekä sisällä että ulkona pitää olla mahdollista pitää riittävät välit, ja käsienpesumahdollisuus vaaditaan. Ravintoloille on annettu ohjeita myös hygieniasta, erityisesti pintojen pitämisestä puhtaana. Yrityksellä pitää olla velvoitteiden noudattamisesta kirjallinen suunnitelma.
Alueellisen epidemiatilanteen mukaisesti voidaan lisäksi rajoittaa ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoja sekä käytössä olevien asiakaspaikkojen enimmäismäärää. Tällä hetkellä nämä rajoitukset koskevat Uudenmaan alueen ravintoloita. Ravintolarajoituksista päättää valtioneuvosto.
Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on voimassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös, jonka mukaan yli 10 hengen sisätilaisuuksien ja yli 50 hengen ulkotilaisuuksien järjestäjien täytyy varmistaa, että osallistujat voivat välttää lähikontaktin toisiinsa. Tilaisuuksien järjestelyissä pitää lisäksi noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta. Vastaava määräys on voimassa myös Lahden kaupungin alueella kuntayhtymän omalla päätöksellä.