Weekend-festivaali on peruttu tältä kesältä. Se oli tarkoitus järjestää Pasilassa, Käpylän liikuntapuistossa 5.-7. elokuuta.
Festivaali luvataan järjestää myöhemmin ilmoitettavassa uudessa paikassa 1.-2. heinäkuuta 2022. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan ensi vuoden Weekendiin.
– Odotimme vielä viimeiseen asti koronatilanteen kehittymistä. Lopulta jouduimme kuitenkin myöntymään sen tosiasian edessä, että yli 30 000 päiväkävijän kansainväliset mittapuut täyttävä tilaisuus ei ole näissä oloissa mahdollinen. Haluamme taata mahdollisimman suuren turvallisuuden asiakkaillemme, artisteillemme ja työntekijöillemme. Samaan aikaan kansainvälinen koronatilanne teki ulkomaisten huippuartistien saapumisen Suomeen hyvin epävarmaksi, kertoo Weekendin markkinointijohtaja Jyri Heikkinen tiedotteessa.
Weekend piti järjestää Pasilassa jo viime kesänä. Tapahtuma on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 2012 Espoon Luukissa. Vuonna 2013 tapahtumapaikka oli Helsingin Kyläsaari. Vuonna 2018 festari siirtyi Hietaniemen uimarannalle ja 2019 Suvilahteen.