Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalainen suosikkijuoma valloittaa Yhdysvaltoja – Hartwallin lonkeroa saa nyt myös New Yorkista ja Los Angelesista

Panimoyhtiö Hartwallin legendaarista harmaata eli Hartwall Original Long Drink -lonkeroa voi nyt nauttia muun muassa New Yorkissa ja Los Angelesissa, Hartwallin tiedotteessa kerrotaan.

Panimoyhtiö lanseerasi heinäkuun alussa suomalaisen erikoisuuden kuudessa uudessa Yhdysvaltain osavaltiossa: Kaliforniassa, Georgiassa, New Yorkissa, Connecticutissa, Rhode Islandilla ja Massachusettsissa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole ensiaskel Yhdysvaltain markkinoille, sillä Hartwallin lonkeroa on pystynyt ostamaan jo viime syksystä lähtien Pennsylvaniassa, Marylandissa, Länsi-Virginiassa ja Washington DC:ssä.

Yhteensä lonkeroa saa siis jo kymmenestä osavaltiosta Yhdysvalloissa.

– Kalifornia ja New York ovat Yhdysvaltojen väkirikkaimmat osavaltiot, joten uusi aluevaltauksemme on merkittävä. Olemme ylpeitä siitä, että pian jo 70-vuotiasta alkuperäistä lonkeroa saa viimeinkin myös Yhdysvalloissa, Hartwallin lonkeroista ja siidereistä vastaava kategoriamarkkinointijohtaja Eeva Ignatius kertoo tiedotteessa.

Markkina-alueen laajentumisen taustalla on lonkeron kasvanut kysyntä. Lonkero kuuluu niin sanottuihin ready-to-drink- eli RTD-juomiin, joka on Yhdysvaltojen nopeimmin kasvava juomakategoria ja myös ainoa, jonka markkinaosuus kasvoi vuoden 2020 aikana.

Hartwallin yhdysvaltalaisten jakelijoiden mukaan Original Long Drink iskee vahvasti sekä RTD-juomien kasvuun että vallalla olevaan ginibuumiin. Myös juoman maine suomalaisena kansalliserikoisuutena saa sen erottumaan joukosta positiivisesti.

– Markkinoille lanseerataan buumin myötä jatkuvasti uusia RTD-brändejä, mutta Original Long Drink on kategorian klassikko. Se kehitettiin Helsingin olympialaisiin ja sitä valmistetaan yhä alkuperäistä vuoden 1952 reseptiä kunnioittaen, Ignatius kertoo tiedotteessa.