"Bottomless brunchit" eli pohjattomat brunssit ovat olleet tuttu ilmiö Helsingissä jo usean vuoden ajan. Ideana on se, että kiinteään hintaan kuuluu ruoan lisäksi rajaton määrä kuohuviiniä. Hinta keikkuu yleensä kolmenkympin molemmin puolin.
Vallilan Konepajan The Train Factory Terrace (Aleksis Kiven katu 17a) kokeilee sunnuntaina 1. elokuuta, toimisiko sama idea myös oluella.
– Päätettiin pistää lauantain skumppabrunssi hetkeksi paussille ja nyt on tarjolla jotain aivan uutta, ravintola kertoo sosiaalisen median päivityksissä.
Ruokapuolesta vastaa käpyläläinen Groovy-ravintola, joka on avannut Konepajalla napolilaista pizzaa valmistavan pop-upin.
– Pizzaa on tapahtumassa niin paljon kun jaksaa ja kerkeää syömään, kertoo tapahtuman tuottaja Erika Kaipainen.
– Sunnuntaisin olemme varautuneet tekemään yleensä noin sata pizzaa, Groovystä kerrotaan.
Noin 35 euron hintainen brunssi on tarjolla kello 14–15.30.
Hanaoluen vaihtoehtona on myös kuohuviini tai edullisempi limu.
Terassin yhteydessä oleva The Train Factory Food and Libations on järjestänyt Konepajalla kesäsunnuntaisin myös Preloved Sundays -kirpputoritapahtumia. Nämä kirpputorit ovat kuitenkin toistaiseksi tauolla.