Draama: Jani Volasen käsikirjoittaman ja ohjaaman sarjan yhtenä pääpaikkana on Ulvilantie 27.
Ulvilantie 27:ssä on kuvattu kesän aikana uutta, 1980-luvulle sijoittuvaa Munkkivuori-nimistä sarjaa. Sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut Jani Volanen, joka tunnetaan paitsi näyttelijänä, niin myös esimerkiksi suositun ja lukuisilla Venla-patsailla palkitun minisarja M/S Romanticin toisena käsikirjoittajana ja ohjaajana.
– Jani on viettänyt lapsuudessaan aikaa isoäitinsä luona Ulvilantie 27:ssä. Kehämäinen Ulvilantie tekee Munkkivuoresta sellaisen kylämäisen yhteisön, kun tie ikään kuin rajaa alueen erilleen, sanoo Munkkiniemi-sarjan vastaava tuottaja Minna Haapkylä.
Näyttelijänä tutuksi tullut Haapkylä on myös vastaava tuottaja ja draaman päällikkö Rabbit Films -tuotantoyhtiössä. Volanen on yhtiössä luova johtaja. Munkkivuori-sarjan toinen vastaava tuottaja on Olli Suominen.
– Munkkivuori-sarja on muhinut Janin päässä jo monta vuosikymmentä. Sarjan tapahtumat eivät kuitenkaan liity hänen lapsuuteensa, vaan tarina on fiktiivinen, Haapkylä jatkaa.
Volanen itse kertoo tiedotteessa 10-osaisesta sarjasta seuraavaa:
– Munkkivuori kertoo lapsuuden muistojen myyttisestä kesästä. Muistot eivät kuitenkaan tässä tapauksessa ole ainoastaan hyviä. Se on tarina, jota kukaan ei muistele, mutta jossa on kuitenkin ripaus nostalgiaa.
Volasen mukaan sarjan esiteinien elämää värittävät leikit, tappelut, ihastumiset ja kolttoset, eikä heidän mielenkiintonsa riitä seuraamaan aikuisten puuhia.
– Sarjassa kaiken taustalla on teko, joka tuntuu katsojasta yhtä kammottavalta niin tänä päivänä kuin kymmeniä vuosia aiemmin, jatkaa Volanen.
Munkkivuori kertoo kesästä, jolloin idyllisestä lähiöstä katoaa pieni lapsi ja pihapiirin aikuiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä traagisin seurauksin. Pihan lapsille kaikesta tästä valuu vain tiedonmurusia.
Munkkivuorelaisen pihapiirin kymmenpäisen lapsijoukon pääroolia näyttelee 13-vuotias Viljami Loponen, jonka roolihahmo Mirko muuttaa kesän alussa perheineen Munkkivuoreen äitinsä synnyinkotiin. Sarjan aikuisia näyttelevät muun muassa Joanna Haartti, Eero Milonoff, Joonas Saartamo, Sampo Sarkola, Anna-Maija Tuokko ja Olavi Uusivirta.
– Sarjassa katsotaan aikuisten maailmaa ja tapahtuvaa rikosta lasten silmin. Pääosa lapsinäyttelijöistä on Helsingin seudulta, Haapkylä sanoo.
Sarjaa on jo kuvattu tai kuvataan myös muualla Munkkivuoressa, tapahtumapaikkana on myös esimerkiksi ostari.
– Ja kuvauksia on ollut myös Munkkiniemen legendaarisessa ravintola Ukko-Munkissa, Haapkylä tietää kertoa.
Heinäkuun puolivälissä kuvaukset olivat edenneet jo yli puolivälin.
– Joitakin yksityiskohtia on kuvattu myös muualla, mutta sarjan kaikki tapahtumat sijoittuvat Munkkivuoreen.
Sarja saa ensi-iltansa Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelussa syksyllä 2022.
– Televisiossa se nähdään Nelosella parin vuoden kuluttua.
Sarjan kuvaukset oli alun perin tarkoitus aloittaa jo keväällä 2020, mutta koronaviruspandemia viivästytti aloitusta.
Kovista helteistä huolimatta kesä on ollut kuvauksille suosiollinen.
– Kuvausten kannalta säät ovat olleet edulliset, vettä vaan on mennyt enemmän. Säiden puolesta olemme voineet kuvata Ulvilantien pihapiirissä koko ajan, Haapkylä sanoo.