Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suvilahden skeittipaikan jyräämistä pelätään edelleen – aktiivi: "Luottaisin havainnekuvia enemmän julkisesti ilmaistuihin tahtotiloihin"

Skeittipaikka: Käyttäjillä on ollut huoli Suvilahti DIY:n kohtalosta jo vuosia. ”Event Hubilla ja yhdistyksellämme tuntuu olevan sama tahtotila”, sanoo aktiivi.

Suvilahti DIY -skeittipuiston aktiivit ovat olleet huolissaan, säilyykö jo osaksi kaupunkikulttuuria muodostunut skeittipaikka jatkossakin Suvilahdessa, kun iso kaupallinen toimija sai tonttivarauksen alueelle alkukesästä.

Parkin suojelemiseksi perustetun yhdistyksen, Suvilahden skeittiparkin ja lähialueen ystävät ja tukijat ry:n puheenjohtaja Arttu Herva kertoo keskustelleen tuoreeltaan alueen kaavoittajan kanssa.

– Jo neljä vuotta jatkuneet huolemme eivät päätöksen myötä ole olennaisesti muuttuneet suuntaan tai toiseen. Riski parkin kokonaan tai osittain purkamisesta on edelleen ajankohtainen.

Huoli parkin kohtalosta alkoi nelisen vuotta sitten, kun Suvilahden ja Kalasataman alueen kehitys polkaistiin käyntiin.

Tapahtumajärjestäjä Event Hub on ilmaissut pitävänsä tärkeänä, että puiston toiminta saisi jatkua keskeytyksettä nykyisellä paikallaan.

– Positiivista on se, että ainakin Event Hubilla ja yhdistyksellämme tuntuu olevan sama tahtotila, Herva toteaa.

K aupungin elinkeinojaosto varasi kesäkuussa Kalasatamasta tontin Suvilahti Event Hub -tapahtumakeskuksen suunnittelua varten. Varaus on voimassa vuoden 2024 loppuun.

Jaoston tekemän päätöksen jälkeen julkaistussa aluevarauskartassa rakennelmia oli parkin päällä.

Helsingin Uutiset kertoi tuolloin , että kaupungille on tärkeää, että skeittiparkin toiminta säilyy mahdollisimman keskeytymättömänä Suvilahdessa.

Varaus kohahdutti Hervan mukaan skeittipiirejä isosti, sillä paikka on ainutlaatuinen, käyttäjilleen tärkeä ja se on ollut näkyvä osa Suvilahden aluetta. Herva sanoo olevansa ainakin vielä luottavainen, että parkki säilyy.

– Itse luottaisin kuitenkin prosessin tässä vaiheessa havainnekuvia ja luonnoksia enemmän julkisesti ilmaistuihin tahtotiloihin ja yhteistyöhön. Event Hub tukee asiaamme ja meillä on toimiva keskusteluyhteys.

Suomen Rullalautaliitto vuokrasi reilut kymmenen vuotta sitten skeittparkille tontin Suvilahdesta. Hervan puheenjohtama yhdistys ylläpitää ja korjaa sitä. Parkilla on myös useita yhteistyökumppaneita ja sponsoreita.

– Tämä paikka on sekä henkisesti että fyysisesti tärkeä koko skeittiyhteisölle. Täältä on alkanut koko Suomen betonisten skeittiparkkien tekeminen.

1 300-neliöinen parkki on Hervan mukaan Pohjoismaiden, jos ei koko Euroopan suurin itse tehty skeittiparkki.

Erikoiseksi Suvilahti DIY:n tekee myös se, että se ei ole kaupungin ylläpitämä, kuten Helsingin skeittiparkit tavallisesti ovat.

Suvilahden skettiparkki on lajin harrastajien, mutta myös turistien suosiossa. Kahden teinityön kanssa parkin kupeeseen saapunut mies ottaa muutaman kuvan ja poistuu sen jälkeen taustalla siintävien Kalasataman tornitalojen suuntaan.

Turusta Helsinkiin tulleet Onni Nummela, 14 ja äitinsä Heli Virjonen ovat kuulleet skeittipaikasta, mutta eivät ole koskaan käyneet siellä.

– Tulimme ihan vaan katsomaan paikkaa. Itse pidän tällaisista todella karuista paikoista. Surullista, jos tämä joutuisi lähtemään täältä, Virjonen sanoo.

Tapahtumakeskus Event Hubin varauksesta huolimatta, tai juuri sen takia, kaupunki on kartoittanut skeittiparkille muutamia vaihtoehtoisia paikkoja.